Betoni innostaa valokuvaamaan

Betoniarkkitehtuuri viehättää suomalaisia. Mihinkään muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun katsoo Yle Teeman ja Yle Kulttuurin Betonikuvakilpailun satoa. Runollisia betonimaisemia peräänkuuluttanut kilpailukutsu keräsi yli 700 kuvaa kisaamaan kauneudesta.

Blogi | Jussi Mattila 19.12.2014

Betonin kauneutta kuvataan monesta kulmasta: se on jylhää, se antaa suojaa tai kannattaa kulkureittejä. Betonin harmaa vaihtelee heleästä lähes mustaan. Urbaani ympäristö on kuvattu monista näkökulmista.

Betonin tyylikkyyttä sekä toimivuutta arvioidaan seuraavan kerran tammikuussa, kun 22.1. julkistetaan Vuoden 2014 Betonirakenne -kilpailun voittaja. Palkinto annetaan vuosittaisen kilpailun perusteella rakennuskohteelle, joka parhaiten edustaa suomalaista betonirakentamista.

Ylen betonikuvakisan voittaja kuvaa Halistenkosken kalatietä Turussa. Raadin sanoin sitä voi katsoa abstraktina teoksena, jossa betonikuutioiden pinnalle on värjääntynyt muisto virtaavasta vedestä, ajan kulusta. Voittajakuva on myös konkreettisesti kuva kalatiestä, joka on ihmisten luoma kiertotie padotun kosken ohi.

Sen ja monta muuta hienoa betonikuvaa löydät täältä.