Kuitubetoni sitoo vanhan uuteen

Suomalaisessa rakentamisessa löytyy innovatiivisuutta ja kilpailukykyä.

Blogi | Jussi Mattila 27.4.2016

Kuitubetonielementtien käyttö lisääntyy vauhdikkaasti Suomessa. Kuitubetoni on betonilaatu, jossa perinteiset raudoitteet on korvattu kuiduilla. Tämä ratkaisu parantaa betonin vetolujuutta, dynaamisten kuormien kestävyyttä sekä sitkeää murtokestävyyttä. Kestävyys säilyy, mutta muovattavuus lisääntyy.

Aiemmin tuonnin varassa toteutetut elementtiratkaisut ovat nyt kotimaista tekoa. Suunnittelijoille uusia mahdollisuuksia avaava ratkaisu on jo muutaman vuoden ollut maailman arkkitehtuuripiirien puheenaihe. Kotimainen tuotanto voikin vahvistaa myös kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia.

Vahvaan kehitystyöhön nojaava kotimainen tuotanto varmasti siivittää kuitubetonia tulevaisuudessakin. Erilaisten ja uuden mahdollistavien piirteiden lisäksi kuitubetoni on mahdollisuus luontevalla tavalla kehittää aiempia betoniin tukeutuvia arkkitehtuurisia kokonaisuuksia. Kuitubetoni sitookin tyylikkäästi vanhan ja tutun uuteen ja mielenkiintoiseen.

Kotimainen kuitubetoni on jälleen yksi esimerkki suomalaisen rakentamisen innovatiivisuudesta ja kilpailukyvystä. Siirtyminen kotimaisten elementtien käyttöön tukee työllisyyttä ja talouden kehitystä. Rakentaminen kantaakin vastuunsa Suomen tulevaisuudesta kyetessään jatkuvasti uudistumaan ja oppimaan.