Rakennusbetoni- ja Elementti Oy tekee juuri sitä, mitä yrityksen nimi suoraan kertookin. Perinteisten betonituotteiden lisäksi yritys on panostanut erityistuotteisiin, kuten valmiisiin Karanttia väestönsuoja- ja kylpyhuone -moduuleihin sekä AKO-wall kevytväliseiniin. Erikoistuminen on kannattanut. Hollolassa toimiva perheyritys työllistää suoraan hiukan yli 100 ihmistä ja välillisesti vielä noin 130 henkeä lisää ympäri Suomea.
– Välillä toivoisi sekä nykyisiltä että tulevilta kuntapäättäjiltä lisää ymmärrystä yrityksiä ja niiden toimintaa kohtaan. Kunnan alueella toimiva yritys on lähtökohtaisesti aina ympäristölleen mahdollisuus, ei uhka. Ympäristösäädökset ovat tärkeitä, mutta niihin liittyvä päätöksenteko on aika-ajoin hiukan kankeaa. Meidän kohdallamme haastavaksi on välillä koettu, että kaikki tuotannossa hyödyntämämme maaperä hahmotetaan hallinnossa yhtenä ja samana kokonaisuutena. Todellisuudessa maa-alueet eroavat kiviainekseltaan ja luontoarvoiltaan huomattavasti toisistaan, kertoo toimitusjohtaja Teemu Teno Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:stä.
Tenon mielestä kansalaisilla on oltava perusoikeus valittaa päätöksistä ja esimerkiksi kaavoituksesta. Valitusten käsittelyajat olisi kuitenkin saatava nopeammiksi.
– Nykyisellään pitkittyneet valitusten käsittelyt hidastavat sekä rakentamista että yritysten investointi-intoa kohtuuttomasti.
Työtä, alihankintaa ja turvallisuutta
Perheyrityksen tuotanto tapahtuu Kukonkoivun teollisuusalueella Hollolassa. Tuotteita kuljetetaan ja asennetaan eri puolille Suomea, joten oman väen lisäksi tarvitaan kuljetusliikkeiden, suunnittelijoiden ja asentajien palveluja.
– Oma henkilöstömme tulee lähinnä Hollolan ja Lahden alueelta. Osaavaa henkilökuntaa on joskus ollut vaikea löytää, joten olemme kouluttaneet ihmisiä itse työn ohessa. Myös se on onnistunut hyvin, sanoo Teno.
Työturvallisuus on keskeinen osa työelämää ja myös betoniyrityksen koulutusta. Työturvallisuus näkyy hyvinä tuloksina sekä tehtaan toiminnassa että alihankinnassa. Iso osa työturvallisuusongelmista on jo ratkaistu, mutta pienempään hienosäätöön on aina tarvetta.
– Aktivoimme henkilökuntaa, jotta he itse ilmoittavat mahdollisista työturvallisuuspuutteista eteenpäin. Näin saamme ongelmiin laajemman näkökannan ja niihin päästään puuttumaan nopeasti.
Kiertotaloutta pohjavesivaraston päällä
Betonitehtaaseen halutaan joskus liimata kiinni ympäristöpahiksen leima. Betonin valmistuksessa suurimmat päästöt tulevat sementin valmistuksessa. Valmistusteknologia on kuitenkin vuosi vuodelta vähäpäästöisempää ja betoni kilpailee muiden materiaalien kanssa tasapäisesti erityisesti silloin, kun otetaan huomioon koko rakennuksen elinkaari. Hollolan tehtaan tarvitsemaa sähköä tuotetaan jo nyt paljon omalla aurinkoenergialla ja lähitulevaisuudessa sen määrä tullaan reilusti kasvattamaan.
– Tehtaamme sijaitsee Suomen suurimman pohjavesiesiintymän päällä, joten meillä on ympäristöasiat otettu aina hyvin vakavasti. Asia on ollut tärkeä sekä omistajille että henkilöstölle. Hyödyntämämme maa-alueet entisöidään ja eheytetään huolellisesti. Kiertotalous on ollut tuotannossamme tärkeässä roolissa jo useiden vuosikymmenten ajan, huomauttaa Teno.
Viherkatoissa hyödynnetään teollisuustuotannon sivuvirtoja
Viherkatot ovat sellainen osa Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:n tuotannossa, jossa yhdistyvät sekä viihtyisyys, ympäristöasiat että työllistäminen. Yritys on kehittänyt viherkattokonseptiaan yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa jo kymmenen vuoden ajan.
– Olemme käyttäneet viherkatoissamme betonimursketta ja järviruokoa. Ne ovat olleet onnistunut yhdistelmä. Viherkattojen kasveiksi olemme valinneet kotoperäisiä suomalaisia ketokasveja. Ne menestyvät ja kasvavat meillä luontaisesti, toisin kuin muilta leveysasteilta Suomeen tuodut kasvit. Viherkattomme on valmis tuotekonsepti, joita on toteutettu monelle paikkakunnalle eri puolille Suomea, kertoo Teno.