Niin Suomessa kuin maailmalla on jo pitempään ollut käynnissä rakennusbuumi, jonka seurauksena rakennusmateriaalien hinnat ovat nousseet. Kohonneet materiaalikustannukset ja saatavuusongelmat ovat aiheuttaneet merkittäviä haasteita rakennusalan yrityksille.
Suurissa rakennusprojekteissa sopimukset tehdään usein paljon ennen varsinaisen työn aloittamista. Projektit ovat pitkiä, ja usein loppuhinta on lyöty ennalta lukkoon. Materiaalikustannusten kasvu on tällöin rakentajalle merkittävä riski, jonka ottamista moni ymmärrettävästi epäröi. Rakennusteollisuuden kesäkuun kyselyssä kaikkiaan 95 prosenttia vastaajista katsoi kustannusnousun haittaavan asuntokohteiden käynnistämistä.
Jos materiaalikustannukset jäävät korkealle tasolle pidemmäksi aikaa, riskit kustannuksista ja epävarmuus hankkeiden kannattavuudesta kasvavat. Kysymys ei ole yhteiskunnallisesti aivan pienestä ongelmasta, eivätkä seuraukset lankea pelkästään rakennusyhtiöiden maksettavaksi. Hankkeiden lykkääntyessä tai jäädessä kokonaan toteuttamatta asuntojen tarjonta pahimmillaan hiipuu kysynnästä huolimatta, mikä voi tulevaisuudessa näkyä neliöhintojen reippaana nousuna.
Mikä sitten neuvoksi? Asuntojen kysyntä ei näytä vähenemisen merkkejä, ja talouden pyörät on pidettävä pyörimässä. On koko yhteiskunnan etu, että asuntotuotanto ei sakkaa eivätkä hinnat karkaa tavallisten ihmisten ulottumattomiin. Ratkaisuja etsittäessä keskeistä on, että kaikkia olemassa olevia rakennusmateriaaleja käytetään säästeliäästi ja tarpeen mukaan.
Puurakentamiseen on viime vuosina panostettu erityisen paljon, ja juuri puun hinnassa nousu on ollut voimakkainta. Puumateriaalin hintakehitykseen vaikuttavat monet ristikkäiset tekijät: Euroopan unionin metsästrategiassa painotetaan puurakentamista ja näin tekee Suomen hallituskin, mutta toisaalta biodiversiteettitavoitteiden nimissä hakkuita tulisi vähentää. Jotta molemmat tavoitteet toteutuisivat, rakentamisessa käytettävää puuta tulisi tuoda ulkomailta – kuten paljon tehdäänkin. Tällöin myös kuljetuskustannukset näkyvät hinnassa.
Voidaan myös pohtia, miten sääntelyn asettamat reunaehdot, kuten yksityiskohtaiset kaavamääräykset vaikuttavat asumisen kustannuksiin. Puurakentamisen tuen osana kaavoihin on alettu määrittää myös rakennusten runkomateriaaleja. Koska kaava on pitkäkestoinen ohjausväline, se jäykistää rakentamista juuri nykyisen kaltaisessa markkinatilanteessa. Hinnannousuja ei voida taittaa kilpailuttamalla materiaaleja, koska se vaatisi poikkeusluvan kaavasta.
Tärkeää olisikin, ettei sääntelyn keinoin kiihdytettäisi edellä kuvattua kehitystä. Yhden materiaalin suosimisella on epäsuotuisia vaikutuksia niin hintoihin kuin saatavuuteen, eikä se ole myöskään ympäristönäkökulmasta kestävää. Vaihtoehtoja markkinoilla onneksi on: kotimaiset kivimateriaalit ovat olleet tärkeässä roolissa Suomen rakentamisessa kautta historian, ja niillä pystytään vastaamaan kasvavien kaupunkien tarpeisiin myös tulevaisuudessa.
Jotta tasapaino markkinoilla säilyisi ja asuntotuotanto Suomessa pysyisi käynnissä, tulee rakentamista katsoa kokonaisuutena ja materiaalivalinnoissa on oltava riittävästi liikkumavaraa. Kysyntään täysimittaisesti vastaava ja kohtuuhintainen asuntotarjonta on koko yhteiskunnan etu.
