Vuosi 2024 alkaa kääntyä kohti loppuaan. Vielä ovat käsillä viimeiset kiireiset viikot, mutta kokemuksesta jo itse kukin tietänee, että ei maailma niiden aikana valmiiksi tule – työt jatkuvat pyhien jälkeen ja hyvä niin. Kiireiden keskellä onkin hyvä ottaa hetkinen aikaa niin menneen vuoden tapahtumien summaamiseen kuin katseiden suuntaamiseksi tulevaan.
Kulunut vuosi on kivirakentamisen alalla ollut vaikea. Haastava suhdannetilanne on edelleen koetellut tuoteteollisuutta ja moni yritys on joutunut todella taistelemaan olemassaolostaan. Pikaista helpotusta ei ole näkösällä, mutta kaiken keskellä on pidettävä pää kylmänä ja katsottava eteenpäin – suhdanteet ovat vaihdelleet ennenkin ja nousun aika kyllä koittaa ennen pitkää. Tässä hetkessä tärkeää kuitenkin on, että päättäjien keskuudessa aidosti ymmärretään rakennusalan ahdinko ja sen laajempi merkitys koko yhteiskunnalle. On koko maamme etu, että yritykset saavat tarvitsemaansa tukea selvitäkseen vaikeiden aikojen yli. Tämä on ollut toimialamme keskeinen viesti päättäjille kuluneen vuoden aikana ja se on sitä edelleen.
Kivirakentajien viestintä on keskittynyt alan ajankohtaisten kuulumisten ohella kivirakentamisen tarjoamiin monipuolisiin ratkaisuihin muun muassa kohtuuhintaiseen asumiseen ja rakennetun ympäristön päästöjen vähentämiseen liittyen. Meillä on ollut ilo tavata vuoden aikana muun muassa monia eri puolueiden poliittisia päättäjiä ja heidän taustajoukkojaan sekä eri organisaatioissa kaupunkiympäristön asioiden parissa työskenteleviä henkilöitä. Käymämme keskustelut ovat olleet hyviä, rakentavia ja usein molemmin puolin avartavia. Lämmin kiitos kaikille asianosaisille arvokkaista näkökulmista ja kiinnostuksesta alaamme sekä välittämiämme viestejä kohtaan!
Tuleva vuosi on alue- ja kuntavaalivuosi. Kivirakentajien teemoja, joita haluamme vaalien alla erityisesti tuoda esiin, ovat kestävä kaavoitus, rakentamiseen liittyvät ympäristökysymykset sekä kivirakentamisen vaikutus kuntien työllisyyteen ja elinvoimaan. Nämä teemat koskettavat monin tavoin niin alamme yrityksiä kun Suomen lukuisia kuntia asukkaineen, ja toiveenamme onkin käydä niistä monipuolista keskustelua kuntavaaliehdokkaiden ja tulevien kuntapäättäjien kanssa. Hyvinvoivat kunnat ovat yhteinen etumme, tehdään siis yhteisvoimin työtä niiden rakentamiseksi.
Näiden sanojen myötä toivotamme kaikille rauhallista joulun aikaa ja vuodenvaihdetta. Jatketaan hyvää yhteistyötä vuonna 2025!