Betonirakentamisen päästöjen puolittamiseen tähdännyt LOIKKA-hanke on saatu onnistuneesti päätökseen. Onnistuneesti-sanalle on katetta, sillä hankkeessa saatiin hyviä vastauksia keskeisimpiin vähähiilisen betonin valmistusta ja käyttöä koskeneisiin kysymyksiin – vähähiilisten betonien säilyvyyteen ja lujuudenkehityksen nopeuttamiseen. Tämän lisäksi hanke tuotti uutta tietoa betonin niin sanotun reseptioptimoinnin mahdollisuuksista pienentää hiilidioksidipäästöä.
LOIKKA-hankkeen tulosten mukaan masuunikuonaseostuksella aikaansaatujen vähähiilisten betonien säilyvyys vastaa normaalien betonien säilyvyyttä tavanomaisissa talonrakentamisen rasitusolosuhteissa. Sen sijaan suolapakkasrasituksessa vähähiilisten betonien kestävyys alkaa heiketä kuona-annostuksen ylittäessä 50 % sideaineen kokonaismäärästä. Tästä syystä lähinnä infrarakentamisen kohteissa käytettävissä niin sanotuissa P-lukubetoneissa ei ole mahdollista saavuttaa alimpia vähähiilisyysluokkia.
Toinen LOIKKA-hankkeen tavoitteista oli selvittää vähähiilisten betonien lujuudenkehityksen nopeuttamista. Tutkimus kohdistui sekä kemialliseen että termiseen aktivointiin. Ensimmäisellä tarkoitetaan lujuudenkehitystä kiihdyttävien lisäaineiden käyttöä ja jälkimmäisellä lisälämmön tuomista betoniin.
Aktivointitoimien suhteen tulos oli, että kummallakaan edellä mainituista tavoista ei yksinään kyetä saavuttamaan työmailla yleisesti käytetyllä CEM II/B-tyyppisellä sementillä (Finnsementin Oiva-sementti) valmistetun betonin lujuudenkehitystä. Sen sijaan sopivalla lisäaineyhdistelmällä ja lisälämmön tuonnilla yhdessä voidaan saavuttaa tai jopa ylittää Oiva-sementillä valmistetun vertailubetonin lujuudenkehitys, jopa aivan varhaisvaiheessa eli yhdestä kolmeen vuorokauden iässä.
Tutkimuksessa todettiin, että termiseen aktivoimiseen riittää betonikuutiometriä kohden vain noin 15 kWh:n energiamäärä, joten lämmittämisen aiheuttama hiilipäästön kasvu on marginaalista verrattuna vähähiilisen betonin käytöllä saatuun hiilipäästön pienenemiseen.
Vähähiilisten betonien reseptioptimointia koskevat selvitykset vahvistivat ymmärrystä siitä, että kiinnittämällä huomiota kiviaineksen optimaaliseen raekokojakaumaan voidaan pienentää betonien sideaineen tarvetta ja siten hiilipäästöä. Tätä tavoitetta voidaan edistää parhaiten käyttämällä aiempaa huolellisemmin valmistettuja ja raemuodoltaan oikeanlaisia kiviaineksia sekä koostamalla betonikiviaines aiempaa useammasta lajitteesta.
LOIKKA-hankkeen aikana osoittautui, että betonirakenteiden päästöjen puolittaminen on mahdollista jo nyt käytössä olevilla teknologioilla.
Hankkeen aikana kuitenkin todettiin, että betonirakentamisen päästöjen puolittaminen onkin yhden loikan sijasta kolmiloikka, jonka ”alkupomppuna” LOIKKA-hanke toimi hyvin.
Alkupompun jälkeen tarvitaan pitkän venytyksen keskiloikka, jossa betonirakentamisen arvoketjun toimijat päättävät tarttua vähähiilisten betonin hyödyntämiseen. Erityinen rooli tässä nähdään rakennushankkeiden tilaajilla, jotka määrittelevät hankkeen tavoitteet. Vähähiilisyyden eteneminen riippuu näiden toimijoiden aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta asettaa urakoitsijoille vähähiilisyystavoitteita. Keskipomppuun sisältyy myös heti tilaajapäätösten vanavedessä se, että työmaat perehtyvät vähähiilisiin betoneihin niin, että niiden käyttöönotto onnistuu ongelmitta.
Mikä sitten on kolmas pomppu? Se on teknologialoikka, jossa otetaan käyttöön hiilidioksidin talteenotto sementtitehtaan piipusta. Ajankohta tälle lienee tämän vuosikymmenen lopulla tai viimeistään ensi vuosikymmenen alussa, kun raakaraudan valmistuksen sivutuotteena muodostuvan masuunikuonan saatavuus alkaa hiipua. Talteenottoteknologioiden avulla voidaan valmistaa luontaisesti vähäpäästöistä sementtiä suoraan kalkkikivestä.
Tukea rakennushankkeiden kaikkien osapuolten vähähiilistymistavoitteille tarjoaa Betoniyhdistyksen ylläpitämä sivusto vähähiilinenbetoni.fi-verkkosivusto josta löytyy ajantasaisin tieto vähähiilisestä betonirakentamisesta.
Kirjoitus on julkaistu alkuperäisenä RT:n blogissa.
