Ministeri Kirsta Mikkosen mukaan ”Energiatehokkuus on tärkeää myös jatkossa, mutta uusia päästövähennyksiä on etsittävä erityisesti materiaalien valmistuksesta ja kierrätyksestä.” (YM, tiedote 25.9.2019 )
Pohditaanpa tätä hiukan tarkemmin.
Rakennus- ja kiinteistöalan osuus Suomen päästöistä on suunnilleen 40 %. Rakentamisen päästöjen osuus on kylläkin vain 5 % luokkaa. Loppuosa, siis noin 35 % kertyy olemassa olevan rakennuskannan käytöstä, lämmityksineen ja huoltamisineen. Siihen ei rakennusmateriaaliteollisuus ikävä kyllä pysty juurikaan vaikuttamaan.
VTT:n mukaan radikaalilla rakennusmateriaaleja koskevalla hiilisääntelyllä voidaan tavoitella noin 0,5 miljoonan hiilidioksiditonnin vähennystä. Tämä tarkoittaa noin 1 % vähennystä Suomen kokonaispäästöihin. Tämä jää melko kauaksi ministerin tavoitteesta, vaikka kaikki Suomessa tarvittavat rakennusmateriaalit jätettäisiin tyystin valmistamatta.
Sanalla sanoen haastavan tavoitteen lisäksi myös rakentamisen hiilipäästöjen radikaalin leikkaamisen seuraukset voivat olla arvaamattomat.
Rakennusala tuottaa yhteiskuntaan erittäin pitkäikäisiä investointihyödykkeitä, josta kertyy käytännössä lähes kaikki kansantaloutemme pysyvä omaisuusmassa. Siksi on taloudenpitomme kannalta keskeisen tärkeää, että rakentamisen lopputulokset kestävät käyttöä ja aikaa, ja säilyttävät arvonsa.
Jos hiilisääntelyn seurauksena tehdään vääränlaisia kompromisseja rakennusmateriaalien valinnassa, siitä aiheutuu suuria riskejä tulevaisuuteen. Jos vaikkapa siirrymme rakentamaan julkisten ja yksityisten rakennusten märkätilat muusta kuin kestävistä kiviainesmateriaaleista, saadaan hiiltä säästöön rakennusvaiheessa. Ei tarvitse kuitenkaan olla kummoinenkaan selvännäkijä ennustaakseen, että rakennusvaiheessa säästyneet hiilet joudutaan tuprauttamaan takaisin ilmakehään useammankin kerran rakennuksen käytön aikana lyhentyneen korjaus- ja uusimisvälin johdosta. Ilmasto ei tästä taatusti kiitä, eikä myöskään rakennuksen omistaja tai käyttäjä.
Rakennusmateriaalien hiilipäästöä on toki mahdollista pienentää edelleen. Onhan tällä saralla työtä jo tehtynäkin. Esimerkiksi betonirakentamisen päästöjä on saatu pienennettyä jo yli viidenneksen. Samalla tiellä myös jatkamme. Vähennykset on vain tehtävä harkitusti ja taiten, jotta tonnin hiilisäästöllä ei aiheuteta kymmenen tonnin päästöä hieman myöhemmin.
Ministeri peräänkuuluttaa vetoomuksessa, että kiertotalous on saatava toimimaan myös rakentamisessa tai ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen muuttuu lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Jaamme täysin ministerin huolen.
Valitettavasti samaan aikaan ministerin puheen kanssa ympäristöministeriön jätelain uudistusta pohtinut työryhmä ehdottaa, että jatkossa materiaalina hyödyntäminen kattaa määritelmän mukaan muun muassa valmistelun uudelleenkäyttöön, kierrätyksen ja maantäytön. Maantäytöllä tarkoitetaan sellaista jätteen hyödyntämistä, jossa soveltuvaa vaaratonta jätettä käytetään louhittujen alueiden kunnostamisessa tai maisemointiin liittyvissä maarakennustöissä. Tällä tavoitteella kyllä saavutetaan EU:n vaatima 70% kierrätysaste, mutta muun muassa rakennusten purkujäte onkin sitten helppo ”kierrättää” vaikkapa louhittujen alueiden täyttöihin hyödyllisempien uusiokäyttökohteiden sijaan.
Ilmaston haasteet vaativat uusia suunnittelun ja rakentamisen ratkaisuja, ja meillä on kaikki edellytykset kehittää niitä. Tässä teollisuuden ja lainsäätäjän yhteistyö on erinomaisen tärkeää, jotta ratkaisut eivät ole vain lyhytaikaisen hyödyn tuovia, vaan aidosti sekä ympäristöystävällisiä sekä sosiaalisesti että myös taloudellisesti kestäviä.
