Päästöpolitiikassa 1+2=4?

Kevään mittaan keskustelu päästöistä on jälleen vauhdittunut. Valtioneuvosto päätti kivihiilen kieltämisestä energiantuotannossa vuonna 2029. Vastuuministeri Kimmo Tiilikainen perusteli linjausta siten, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä paljon aiottua nopeammin.

Artikkeli | Tiina Kaskiaro 25.4.2018

Samaan aikaan Brysselissä Suomi kamppaili metsien hiilinieluja koskevasta lisäjoustosta päästölaskennassa. Tavoite saavutettiin ja saamme lisäjoustoa eli helpotusta 10 miljoonan hiilidioksiditonnin verran. Miten tämä ratkaisu istuu isoon kuvaan päästöjemme kunnianhimoisesta vähentämisestä?

Suomen saama 10 miljoonan hiilidioksiditonnin vuosittainen helpotus tarkoittaa yli 15 % Suomen kaikista, noin vajaasta 60 miljoonasta tonnista CO2-päästöjä. Aika iso helpotus siis metsäteollisuuden lisäksi Suomen ilmastopolitiikalle. Entä miten ratkaisut näyttäytyvät suhteessa vaikkapa rakentamisessa puhuttuihin tavoitteisiin?

Ympäristöministeriö tavoittelee puukerrostaloille 20 %:n markkinaosuutta ja yhtenä keskeisenä argumenttina on päästöjen vähentäminen. No, lasketaanpa hieman. Koko asuinkerrostalojen betonirakentaminen vastaa noin 0,5 miljoonaa tonnia CO2:ta, mikä on alle 1 % kokonaispäästöistämme. Viidesosan markkinamuutos johtaisi siis alle 0,2 %:n muutokseen rakennusvaiheen päästöissä.

Oma lukunsa on rakennusten elinkaaren aikaiset päästöt, joissa kestävät ja vähäpäästöiset kivipohjaiset materiaalit menestyvät vertailuissa erinomaisesti. Mitä siis jää käteen päästöpolitiikan kokonaisuutta tarkastellen? Joko vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee, tai sitten ja todennäköisimmin kyse on systemaattisesta poliittisesta ohjauksesta. Siinä matematiikkakin taipuu lopputulemaan, jossa 1+2 on hieman yllättäen – mutta omaa ideologista tavoitetta tukien 4.

Poimintoja

Blogi ∣ Luetuimmat

Artikkelit ∣ Luetuimmat