Maailman luonnonsäätiön (WWF) ohjelmapäällikkö Jussi Nikulan mukaan kaiken ihmistoiminnan, myös suomalaisen rakentamisen, lähtökohtana tulisi olla nykyisen luonnonvarojen ylikulutuksen saaminen kuriin. Miellyttävää rakennettua ympäristöä tulisi ylläpitää ja kehittää huomattavasti pienemmällä materiaalien kulutuksella kuin nykyisin. Ilmastovaikutusten minimoiseksi on hyödyllistä myös verrata erilaisia rakennusmateriaaleja esimerkiksi niiden hiilijalanjälkien osalta.
– Rakentamisen hiilijalanjälkeä mitattaessa olisi otettava huomion rakennuksen tai rakenteen koko elinkaaren aikaiset päästöt. Puurakentamisen kohdalla olisi otettava huomioon myös puun hankinnan, eli hakkuiden, aiheuttama hiilinielutappio. Kaadettu ja metsästä poistettu puu ei enää kasva eikä näin ollen toimi enää hiilinieluna. Hakatun metsikön puuston hiilivarasto romahtaa vuosikymmeniksi ja vain pieni osa hakatusta puusta päätyy pitkäikäisiin tuotteisiin, kuten rakennuksiin. Elinkaariarviointien perinteistä johtuen tätä hiilinielut huomioivaa laskentatapaa ei ole yleensä ollut tapana käyttää ja se on ongelma vertailujen kannalta, huomauttaa Nikula.
Hän on työskennellyt WWF:llä ekologiseen jalanjälkeen liittyvien kysymysten parissa jo yli 10 vuoden ajan. Vuonna 2012 hän oli mukana kirjoittamassa WWF:n raporttia ”Ilmasto elää metsästä”, jossa käsiteltiin useita metsien käytön ilmastovaikutuksien näkökulmia, jotka ovat sittemmin nousseet merkittäviksi poliittisen päätöksenteon ja keskustelun aiheiksi.
Rakennusmateriaalien ilmastovaikutusten vertailuun vaikuttaa huomattavasti se, onko puurakentamisen puunhankinnan aiheuttama metsien hiilinielutappio huomioitu vai ei.
Hiilivarasto = Esimerkiksi metsän kyky varastoida hiiltä puustoon ja maaperään. Pieni osa metsästä korjatusta hiilestä säilyy puutuotteissa pitkään.
Hiilinielu = Hiilivaraston muutos (kasvu), eli puuston kasvun aiheuttaman hiilensidonnan ja hakkuissa ja lahoamisessa tapahtuvan hiilen vapautumisen erotus. Metsä on hiilinielu, jos hiilen sidonta on suurempaa kuin hiilen vapautuminen.
Tutkimustieto kyseenalaistaa puurakentamisen oletetun ilmastohyödyn
Jos puurakentamisella ajatellaan olevan ilmastohyötyjä, olisi muun rakentamisen korvaamisesta aiheutuvien päästövähennysten oltava suurempi kuin puunhankinnan aiheuttama hiilinielutappio metsässä. Tutkimusten perusteella puunhankinnan hiilinielutappio näyttäisi olevan kuitenkin tätä korvaushyötyä suurempi.
– Esimerkiksi ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelmassa lähdetään liikkeelle siitä perinteisten ja puutteellisten elinkaariarvioiden tuottamasta oletuksesta, että puurakentaminen olisi ilmaston kannalta parempaa kuin muu rakentaminen. Puurakentamiselle voi olla monia hyviä perusteluja, mutta ilmastoperustelut näyttäisivät uusimpien tutkimusten mukaan olevan kyseenalaiset, toteaa Nikula.
Luonnonvarojen ylikulutus on saatava kuriin
Luonnonvarojen ylikulutuksen pienentäminen etenee Nikulan mukaan maailmassa tuskallisen hitaasti. Itse asiassa suunta on monesti edelleen väärä. Suomessa luonnonvarojen kulutus on kasvanut yli 35 prosenttia 2000-luvun aikana. Myös rakennusalan on tultava tulevaisuudessa toimeen huomattavasti pienemmällä luonnonvarojen kulutuksella kuin mihin nyt on totuttu.
– Tulevaisuudessa rakennetaan varmaankin edelleen samoista materiaaleista kuin nykyisin ja erilaisiin kohteisiin tarvitaan erilaisia rakennusmateriaalien ominaisuuksia. Jokaiseen kohteeseen pitäisi valita materiaalit, joiden ympäristövaikutukset ovat pienimmät. Jonkinlaista yleispätevää materiaalisuositusta on siten hankalaa luoda. Yleispätevä periaate kuitenkin tulisi olla se, että materiaalin kulutus kääntyy reippaaseen laskuun, esittää Nikula.
Nollaenergiarakennukset jääneet idean tasolle, energiatehokkuusinvestointeja tarvitaan
Rakennusmateriaaleja koskevan keskustelun lisäksi tulisi myös huomioida rakennusten käytön aikainen energiankulutus. Se on ilmastovaikutuksiltaan materiaalivalintaa merkittävämpi tekijä tällä hetkellä. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin valmistelun yhteydessä 2010-luvun alkupuolella esiteltiin ajatus lähes nollaenergiarakennuksista. Nikulan mukaan silloinen ajatus oli, että lähes nollaenergiarakentamisen pitäisi olla todellisuutta myös Suomessa vuonna 2020, eli juuri nyt.
– Todellisuudessa uusien rakennusten energiatehokkuus ei ole vielä merkittävästi sitä parempaa kuin mitä aiempikin sääntely edellytti. Itse direktiivin idea oli kyllä oikean suuntainen, mutta direktiivin käytäntöönpano on vesittynyt ja uudisrakennusten energiatehokkuutta olisi ollut mahdollisuus kasvattaa enemmän, toteaa Nikula.
– Olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuspotentiaali on huomattava. Energiatehokkuusinvestoinnit olisivat usein melko kannattavia, mutta monimutkaisessa toimintaympäristössä niiden toteuttaminen takkuaa. Investoinnit pitäisi saada liikkeelle, koska lämmitystarpeen vähentäminen on keskeistä kestävän energiasiirtymän toteuttamiseksi, huomauttaa Nikula.
Aiheesta muualla:
Metla – Metsätieteen aikakauskirja: Metsät biotalouden raaka-aineena ja hiilinieluna
Ilmastopaneeli: Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä
