Päivän Helsingin Sanomat kertoi Rakennusteollisuuden tarjoavan yhteistyön kättä kasvaneen siirtolaisvirran oloissa. Ala haluaisi kouluttaa jopa kymmeniätuhansia maahanmuuttajia tulevina vuosina. Miten tämä on vallitsevan työttömyystilanteen oloissa mahdollista tai järkevää? Syy on siinä, että tällä hetkellä työ ja tekijä ei rakennusalalla kohtaa. Puhutaan termistä ”kohtaanto-ongelma”.
Linjaus on tärkeä ja alleviivaa suomalaisen elinkeinoelämän vahvaa sitoutumista yhteiskuntavastuunsa kantamiseen. Vaikeasti hallittavaksi kasvanut maahantulijoiden virta haastaa sekä julkisen että yksityisen sektorin. Valtava määrä ihmisiä on kotoutettava ja integroitava, suomeksi sanottuna saatava töihin omaa toimeentuloaan luomaan. Tämä edellyttää uuteen kulttuuriin sopeutumista ja muun muassa vähän puhutun ja haastavan kielemme jonkinlaista haltuunottoa.
Kieliopintojen lisäksi on tutustuttava työelämään. Tulijoiden ammattitaidon ja osaamisen laajamittainen hyödyntäminen olisi kaikkien kannalta erinomainen asia. Rakennusala sopii ponnahduslaudaksi monestakin syystä. Alan työväki vanhenee. Samaan aikaan kaupungistuminen jatkuu tarkoittaen myös rakentamisen vauhdittumista. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on arvioinut, että rakentamisen työllisyys kasvaa vuoteen 2030 mennessä jopa neljänneksellä nykyisestä. Harva ala voi esittää vastaavia arvioita.
Ikävä kyllä hyvätkään ajatukset eivät aina saa pelkkää myötätuulta taakseen. Nyt avausta vastustetaan pitämällä sitä epärealistisena ja kytkemällä se alalla vallitsevaan työttömyyteen. Aina pitäisi kuitenkin kyetä näkemään metsä puilta ja katsomaan hieman pidemmälle. Erityisesti ihmisten osaamiseen investoiminen on pitkiä jälkiä jättävä ratkaisu, jolla luodaan perustaa tulevien vuosikymmenten rakennusalan kehitykselle.
