Rakentamisen nouseva trendi on viime aikoina ollut luonnonmukaisuus. Monet ympäristötietoiset kuluttajat ovat innostuneet erilaisista biopohjaisista materiaaleista mukaan lukien puru, olki ja hamppu. Luonnonmateriaaleilla pyritään mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen, ja usein niihin liitetään mielikuvissa myös hyvä sisäilma. Todellisuus ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.
Käytännössä biopohjaisten materiaalien käyttö rakentamisessa ei ole läheskään aina ongelmatonta, etenkään kosteusturvallisuuden näkökulmasta katsottuna. Biopohjaiset materiaalit ovat lähes poikkeuksetta herkkiä kosteudelle, eivätkä siten vastaa parhaalla tavalla rakentamisen tulevaisuuden tarpeisiin. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sateet kasvattavat entisestään rakennuksiin kohdistuvaa kosteusrasitusta, joten rakenteiden kosteusteknisen toimivuuden varmistaminen vaatii jatkossa erityistä huomiota ja asettaa muun muassa lämmöneristämiselle omat vaatimuksensa. Asiaa ei helpota, mikäli käytettävät eristemateriaalitkin ovat arkoja kosteudelle.
Mitä tulee sisäilmaan, ovat turvallisimpia kivipohjaiset materiaalit. Niistä ei tule missään olosuhteissa haitallisia sisäilmapäästöjä, kunhan niitä ei päällystä tiiviillä ja huonosti kosteutta kestävällä materiaalilla kuten muovimatolla.
Entä sitten se hiilijalanjälki? Senkään suhteen luonnonmateriaalit eivät ole itseoikeutettuja ”hyviksiä”. Tosiasiassa kivipohjaiset materiaalit pärjäävät vertailussa varsin hyvin: koko elinkaaren kattavissa mittauksissa kivitalojen hiilijalanjälki on ollut jotakuinkin saman suuruinen kuin vaihtoehtoisilla ratkaisuilla. Tähän vaikuttavat esimerkiksi kivipohjaisten materiaalien kestävyys ja vähäinen huoltamisen tarve, massiivirakenteiden hyvä energiatalous ja korkea, yli 80 % kierrätysaste. Kivitalo voi siis olla ympäristönystävän valinta siinä missä puutalokin.
Rakennusmateriaaleja on turha jakaa kategorisesti hyviin ja huonoihin. Eri materiaaleilla on omat vahvuutensa ja markkinoilla on tilaa erilaisille ratkaisuille.
Turvallisen, toimivan ja kestävän lopputuloksen kannalta keskeistä on ymmärtää rakentamisen käytännön realiteetit.
Materiaalivalintoja ei koskaan tulisi tehdä ideologisin perustein tai mielikuvien varassa, vaan aina faktapohjaisesti, käyttötarkoitus ja ympäristön olosuhteet huomioiden.
