Helsingin Sanomat kertoi hiljattain Norjan hallituksen Langskip-ilmastohankkeesta, jonka kautta tuetaan merkittävillä summilla puhtaan teknologian hankkeita. Langskipin ”pääpalkinnon” kerrottiin menneen Norcemin sementtitehtaalle, josta kaavaillaan maailman vihreintä sementtitehdasta. Näin Norjassa – miten meillä?
Myös Suomella on kunnianhimoiset tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja rakentamisen päästöjen leikkaamisella nähdään kokonaisuudessa merkittävä rooli. Keinot tavoitteisiin pääsemiseksi ovat kuitenkin toiset: siinä missä Norjassa panostetaan vaikuttaviin, kustannustehokkaisiin toimiin kuten hiilidioksidin talteenoton edistämiseen raskaassa teollisuudessa, Suomen hallitusta kiinnostaa ennen kaikkea puurakentamisen lisääminen.
Ympäristöministeriö on nostanut puurakentamisen yhdeksi ilmastotavoitteiden ratkaisevaksi tekijäksi, ja esimerkiksi asuinkerrostaloissa ministeriö kaavailee puun markkinaosuuden yli 15-kertaistamista nykytilanteesta vain viidessä vuodessa. Näkemyksessä on kuitenkin huomattava mittakaavaharha. Jos edellä mainittu asuinkerrostaloja koskeva tavoite täyttyisi, Suomen kokonaispäästöt vähenisivät vain yhdellä promillella, ja vaikka kaikki uudet kerrostalot rakennettaisiin puusta, päästövähennys jäisi puoleen prosenttiin. Mikään tutkimus ei lupaa tätä isompia eroja.
Promillet tulevat myös kalliiksi. Vastajulkaistu puu- ja betonirakentamisen selvitys Helsingin Kuninkaantammesta osoittaa, että korkeampien kustannusten vuoksi puulla säästetyn hiilidioksiditonnin hinnaksi tulee noin 2 500 euroa. Vertailukohtana voi käyttää YK:n hyväksymiä päästökompensaatioita ja EU:n virallista päästökauppaa, joissa hiilidioksiditonnin hinta vaihtelee muutamasta eurosta noin 30 euroon.
Tältä pohjalta voidaan hyvällä syyllä todeta, että puurakentaminen on äärimmäisen tehotonta ja kallista ilmastonmuutoksen torjuntaa. Rakentamisen vähähiilistäminen ei toteudu vaihtamalla yksi materiaali toiseen, vaan vähentämällä kaikkien rakentamistapojen päästöjä. Kunnianhimoisia tavoitteita tulee asettaa, mutta niihin tulee pyrkiä materiaali- ja teknologianeutraalisti innovaatiot mahdollistaen.
Norjan tavoin myös Suomessa tarvitaan tuntuvia TKI-panostuksia vähähiilisiin ja päästöttömiin ratkaisuihin. Norjan esimerkin soisikin herättelevän päättäjiä katsomaan kokonaisuutta uudesta näkökulmasta ja tekemään ilmaston hyväksi päätöksiä, jotka ovat aidosti vaikuttavia eivätkä vääristä kilpailua.
