Sippolan punatiilikirkko on Anjalankosken seurakunnan pääkirkko ja kuuluu Kouvolan seurakuntayhtymään. Kesällä 2019 kirkon ulkopinta puhdistettiin kuivajääpuhalluksella. Valmista tuli kolmessa päivässä.
Kirkon julkisivuun oli kertynyt jäkälää vuosikymmenten aikana. Tihein kasvusto oli rakennuksen varjoisella puolella puiden lähellä.
Vihreä jäkälämatto erottui punaisesta tiilipinnasta paljain silminkin.
Kuivajääpuhallus poistaa tiilijulkisivusta muun muassa jäkälää, sammalta, levää ja homerihmastoa. Kuivajääpuhallusta pidetään turvallisena ja siistinä puhdistustapana. Se ei kastele pintaa, ja on tämän vuoksi rakenteiden kannalta hyväksi.
”Aluksi kuivajääpuhallusta testattiin muutaman neliön alueelle. Koe osoitti menetelmän soveltuvan kirkon vanhan tiilijulkisivun siistimiseen. Kuivajääpellettejä puhallettiin paineilmalla tiilipintaan, pelletit kaasuutuivat, haihtuivat ilmaan, puhdistivat pintaa ja punatiiliverhous paljastui kaikessa loistossaan”, kertoo Kovolan seurakunnan huoltomestari Jani Mäkelä.
Ensisijainen puhdistus tiilijulkisivun lika- ja nokitahroille on harjapesu vedellä. Tahranpoistoon voidaan käyttää myös kohteesta riippuen höyryä, soodaa, hiekkaa, näiden yhdistelmiä tai kuivajääpuhallusta. Joskus lian poistaminen tiilipinnasta vaatii kemiallisia puhdistusaineita.