Tänä vuonna kohteita ehdotettiin edellisvuosia innokkaammin, yhteensä 20 kohdetta eri puolilta Suomea. Tuomaristo oli vaikuttunut kohteiden määrän lisäksi niiden monipuolisuudesta. Joukossa oli sekä perusparannuskohteita että uudisrakentamista. Luonnon monimuotoisuutta ja kestävän ympäristörakentamisen periaatteita oli huomioitu useilla tavoilla.
Valituissa finalistikohteissa korostuvat hieman eri painotuksin suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon laatu, kestävän ympäristörakentamisen periaatteet ja kohde osana muuta ympäristöä, historiallisia ja taiteellisia arvoja unohtamatta.
Vuoden 2024 finalistit
Töölönlahden kesäpuisto, Helsinki
Töölönlahden kesäpuisto on kokeileva projekti, jossa pitkäjänteisen rakentamisen ja hoidon strategian rinnalla kulkee nopeasti toteutettu, väliaikainen puistosuunnitelma. Julkisuuttakin kerännyt kesäpuistoprojekti sai pääkaupungin asukkaat ottamaan aiemmin nurmikenttänä olleen, runsaan monipuoliseksi muutetun alueen uudella tavalla käyttöönsä.
Pielespuisto, Jyväskylä
Jyväskylän Kangasvuoren kaupunginosassa sijaitseva Pielespuisto tarjoaa monipuolisen virkistäytymis- ja oppimisympäristön Pupuhuhdan asukkaille ja Kangasvuoren päiväkotikoulun lapsille. Puistoa uudistettiin vuosina 2020–2022, jolloin sinne vuosien varrella muodostuneesta hulevesiongelmasta onnistuttiin tekemään puiston vetovoimatekijä. Hulevedet tuotiin näkyväksi osaksi puistoa, kasvillisuutta lisättiin ja puiston monimuotoisuutta parannettiin.
Saukonpaadenpuisto, Helsinki
Työssä vastattiin kysymykseen, miten uudelle kaupunginosalle kehitetään uniikki ja asukkaita palveleva rantapuisto, jonka lähtökohtana on tyhjä täyttömaa, tulvakorkeus, rakentamattomat tontit, maltillinen neliöhinta, kestävyys ja hoidon helppous sekä kaukana häämöttävä horisontti. Ja sitten on meri, joka on ihmeellinen nähdä!
Jokikeskus, Pori
Hankkeen tavoitteena on ollut sovittaa ranta-alueen kunnostus historialliseen arvoympäristöön sekä alueen perinteisen kaupunkikuvan kunnioittaminen. Aukioiden, viheralueiden ja oleskelupaikkojen kunnostamisella on luotu uutta vetovoimaisuutta ja ilmettä Porin keskustaan.
Hatsinanpuisto, Espoo
Hatsinanpuisto on Leppävaaran uusi, monimuotoinen kaupunkipuisto, joka tuo luonnon osaksi urbaania ympäristöä ja on avoin kaikille käyttäjille. Puistossa huomio keskittyy luonnon ja kaupungin vuoropuheluun, alueen suunnittelussa on huomioitu maastossa kulkeva Vermonoja eli Monikonpuro. Kävijöille on tarjolla vedenkorkeuden vaihtelun ja vuodenaikojen kierron myötä alati muuttuvia maisemia.
Kilpailun voittaja julkistetaan Viherpäivien ViherGaalassa 5.2.2025 Jyväskylän Paviljongissa.
Kilpailun järjestävät ja palkinnon myöntävät Betoniteollisuus ry, Kivi ry ja Viherympäristöliitto ry. Järjestäjätahojen lisäksi kilpailun tuomaristoon kuuluvat edustajat Suomen Arkkitehtiliitosta, ympäristöministeriöstä, Suomen Maisema-arkkitehtiliitosta, Viher- ja ympäristörakentajat ry:stä, Maisemasuunnittelijat ry:stä sekä lehdistöstä.