Sanotaan, että tie erityisen kuumaan paikkaan on päällystetty hyvillä aikomuksilla. Aina ei toki tunnu olevan edes niitä hyviä aikomuksia. Pessimistiseksi tässä ja nyt mielen vetää ympäristöministeriön julkaisema ohjeistus ja kriteerit vähähiiliseen rakentamiseen. Aikomus vähähiilisyyteen on luonnollisesti hyvä, mutta esitys täydellinen pannukakku. Vai mitä mieltä pitäisi olla seuraavasta logiikasta?
Sekä rakennuksen käyttäjälle että ympäristölle rakennuksen koko elinkaaresta ylivoimaisesti merkityksellisin on tietysti sen käyttöaika. Esimerkiksi kivirakennus voi kestää käytössä 150–200 vuotta, jopa pidempäänkin. Tällöin tärkeäksi muodostuu se miten sitä näiden vuosien aikana huolletaan, miten asumisen ja käytön energia järjestetään sekä miten se esimerkiksi sitoo hiiltä ajan hammasta uhmatessaan.
Ministeriön logiikka on täysin nurinkurinen: unohdetaan olennainen ja keskitytään lillukanvarsiin. Vähän niin kuin strutsi mennessään piiloon: jos sen oma pää on piilossa, ei se vielä ihan riitä. Ministeri Tiilikainen kristallisoi ministeriön näkökulman: ”vähähiilisen rakentamisen ohjeistuksessa tarkasteluun on otettu ennen kaikkea rakennuksen elinkaaren alku- ja loppupää eli rakennusmateriaalien valmistus, rakentaminen, rakennusjätteen synnyn ehkäisy ja kierrätys.” Moni on luultavasti sitä mieltä, että kaikkein oleellisin unohtui.
Karkeasti voisi ministeriön logiikan summata siten, että 70 % hiilisäästöpotentiaalista meni, mutta menköön. Mittakaava on nimittäin edellä mainittu: suurin osa hiilijalanjäljestä ja päästöistä syntyy rakennuksen pitkän käyttöiän aikana. Tämän itsestäänselvyyden kiistämisen taustalla on olettama siitä, että asumiseen käytettävä energia muuttuu kaikesta muusta energiankäytöstä poiketen täysin päästöttömäksi. Sekä toisaalta olettamus että rakennuksen hiilijälki on yhtä kuin yksinomaan rakennusosien valmistuksen hiilijalanjälki. Politiikka on tunnetusti tahtolaji. Tai kuten rapakon takana sanotaan: when there is a will, there is a way. Faktat taipuvat, politiikan karavaani jatkaa kulkuaan.
Ministeriön ”strutsimainen” lähestyminen ei sinänsä yllätä, kun taustalla olevat poliittiset motiivit tuntee. Mutta kovin tiukassa istuu kuitenkin usko ja luottamus hyvään sekä tasapuoliseen virkamiesvalmisteluun. Nähty valmistelu ei kestä päivänvaloa. Eihän tämä voi olla uusi maan tapa?
