Rakennusalan ammattilaisen näkökulmasta on selvää, että jokainen alue ja jopa yksittäinen rakennus tulee arvioida erikseen, omana tapauksenaan.
Yksi yleisimmistä argumenteista vanhojen lähiötalojen korjaamisen puolesta on, että vasta noin 50-vuotiaiden rakennusten purkaminen edustaa epäekologista kertakäyttökulttuuria. Samalla kuitenkin on totta, että betonitaloja purkaessa rakennusaines saadaan lähes kokonaisuudessaan talteen ja edelleen uusiokäyttöön, eli vanha talo kierrätetään esimerkiksi teräsromuna ja kierrätyskiviaineksena. Kokonaisuutena ei luonnonvarojakaan kulu juuri korjaamista enempää, kun kierrätystuotteet korvaavat neitseellisiä materiaaleja täysimääräisesti tai, kuten betonimurskeen tapauksessa, jopa ylikin.
Rakennukset edustavat kuitenkin aina myös aikansa arvoja, ja nyt puolen vuosisadan ikään ehtinyt rakennuskanta ei aina vastaa nykypäivän tarpeita. Vanhan korjaaminen on monesti oikea ratkaisu, mutta on samalla tunnustettava, että uudet talot ovat usein toimivampia ja erityisesti energiatehokkaampia. Ekologisuutta arvioitaessa on muistettava, että rakennusten käytön hiilijalanjäljen pieneneminen kompensoi nopeasti rakentamisen hiilipäästöt. Rakennusten elinkaaren päästöistähän neljä viidesosaa syntyy käytön aikana.
Entäpä sitten rakennusten käyttöikä? Ei ihan yksiselitteinen asia sekään. Jos ja kun rakennuksen toiminnallinen käyttöikä voi loppua jo noin 50 vuoden kohdalla, kestäisivät kantavat rakenteet helposti 100 vuotta tai pidempäänkin. On tärkeää, että uusista taloista tehdään paitsi rakenteiltaan kestäviä, myös muuntojoustavia niin, että niitä ei tarvitse taas purkaa 50 vuoden kuluttua maailman ja yhteiskunnan muuttuessa. Tarvitaankin kokonaisvaltaisen elinkaariajattelun läpilyönti.
Lue lisää:
