Valitettavasti tämä hyvä yleisperiaate ei millään näytä koskevan julkiseen sektoriin juurensa tiukasti kietonutta puurakentamisen ideologiaa. Siltatekniikan päivillä saimme vastikään kuulla, että vuoteen 2020 mennessä 10 % kaikista silloista pitäisi olla rakennettu puusta. Myös niiden elinkaarikustannuksia selvitetään, epäilemättä samanlaisilla ”painotetuilla” mittareilla, kuin rakennusten hiilijalanjälkeä.
Samaa ideologiaa julistettiin myös vihreää rahoitusta mainostavan Kuntarahoituksen seminaarissakin, jossa ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen – aiemmin eri toimijoita samalle viivalle patistaneena – nyt käytti huomattavan paljon aikaa puurakentamisen myyntipuheeseensa. Pitkäaikaisena hiilivarastona tuotteita kehunut ministeri sivusi lähes täysin rakennusten mahdollisimman pitkän ja huoltovapaan käyttöiän, muuntojoustavuuden sekä materiaalien kiertotalouden tärkeän roolin päästöjen pienentäjinä.
Ideologiset painotukset muuttuvat vaalien myötä, kun politiikan tasapaino elää. Samaa todella sopii odottaa huhtikuun eduskuntavaaleilta. Kivirakentajien vaalitavoitteiden keskiössä on materiaalineutraali sääntely, joka tehokkaasti ruokkii innovaatioita johtaen myös kustannustehokkaisiin ratkaisuihin. Seuraavan hallituksen ei pidä ottaa tätä perintöä annettuna, vaan palauttaa tasapuolinen lain- ja regulaationvalmistelu kunniaan Suomessa.
