Yksityinen sektori toimii markkinoilla. Tuotteet ja palvelut kilpailevat, ja kuluttaja valitsee. Poliittinen päätöksentekijä asettaa tavoitteet esimerkiksi hiilidioksidipäästöille tai paloturvallisuudelle. Tässä asetetussa toimintaympäristössä yritykset ja muut toimijat kilpailevat omilla ratkaisuillaan.
Antti Rinteen tuore hallitus ei edellä kuvattuun logiikkaan usko. Hallitusohjelmassa edistetään puurakentamista monin tavoin ja kirjauksin. Sen sijaan muita materiaaleja kuten kiveä, betonia tai vaikkapa tiiltä saa ohjelmasta hakemalla hakea. Tietopohjainen päätöksenteko ei näytä toteutuvan. Poliitikot esimerkiksi linjasivat nyt, että paloturvallisuus on teknisen fakta-arvioinnin sijaan poliittinen mielipidekysymys:
”Kehitetään palomääräysten materiaalineutraaliutta niin, että puurakennusten kaksinkertaisen (teknisen ja rakenteellisen) palosuojauksen tarve vähenee. Selvitetään myös, onko puurakentamisen palomääräyksiä syytä keventää.”
Suuremman markkinavolyymin kirjaus toteaa, että puunkäyttö kaksinkertaistetaan hallituskauden aikana. Peruste suomalaisen työn lisäämisestä on epäuskottava viime aikaistenkin suomalaista puurakentamista korvaavaa Viron tuotantoa koskeneiden uutisten valossa. Perustavanlaatuinen ajatteluharha on se, että yhdellä materiaalilla voisi ratkaista koko toimialan yhdistävät haasteet. Kestävä ajatus lähestyykin 180 astetta toisesta suunnasta ongelmia: on kehitettävä koko rakennuskantaa erittäin energiatehokkaaksi, pitkäkestoiseksi, ja muuntojoustavaksi sekä terveellisiksi ja turvalliseksi.
Paloturvallisuuden ja markkinavolyymin lisäksi muut (runsaat) kilpailua vääristävä kirjaukset voi tiivistää näin:
• Jatketaan puurakentamisen toimenpideohjelmaa vuoden 2022 loppuun saakka.
• Osoitetaan puurakentamiselle tavoitteet julkisessa rakentamisessa.
• Edistetään puurakentamisen osaamista ja täydennyskoulutusta rakennusalalla sekä puurakentamisen tutkimusta, tuotekehitystä ja vienninedistämistä.
• Edistetään puurakentamista ARA-tuotannossa MAL-alueilla maksettavalla korotetulla (20 prosenttia) käynnistysavustuksella.
Rinne I:n hallitusohjelma ei siis onnistu kääntämään rakentamiseen materiaalineutraaliuden pidempään jatkunutta kyseenalaistamista. Markkinat ovat Suomessa tuottaneet tilanteen, jossa pientaloja tehdään paljon puusta ja kerrostaloja kiviainespohjaisista vaihtoehdoista. Tämän kehityksen poliittista ”sorkkimista” jatketaan. Mikä olisikaan tilanne puhtaasti kilpailluilla markkinoilla?
Rakentamiseen ja asuntopolitiikkaan liittyviä kirjauksia on sinänsä ansiokas määrä hallitusohjelmassa. Uusikin hallitus on tunnistanut rakentamisen keskeisen merkityksen niin ilmastopolitiikassa kuin esimerkiksi hyvän asumisen kautta yleisessä hyvinvoinnissa. Puhtaita papereita ei kuitenkaan voi epäneutraalin rakennusmateriaalipolitiikan takia antaa. Sen sijaan suomalaisen rakentamisen toimijoiden on käärittävä hihat ja jatkettava työtä reilun kilpailun puolesta. Meitä todella tarvitaan.
