Yle Areenassa julkaistiin heinäkuun puolivälissä Pieleen mennyt historia -podcastin jakso ”Betoni on ihmiskunnan saastuttavin materiaali”. Väite on raflaava, ja laittaa miettimään, voiko se pitää paikkansa.
Perinteisesti betonia on pidetty yhtenä kaikkein turvallisimmista materiaaleista. Siitä tehdään muun muassa yhdyskuntiemme juomavesijärjestelmät, sillat, padot, väestönsuojat, uima-altaat ja lukematon joukko asuntoja ja muita rakennuksia.
Saastuttavuudella ei tässä tapauksessa taidetakaan tarkoittaa betonia itseään, vaan sen valmistamisen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä.
Betonia käytetään maailmassa valtavia määriä, noin 10 miljardia kuutiometriä vuodessa. Valtavasta määrästä huolimatta betonirakentamisen päästöt ovat kuitenkin alle 10 prosenttia globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä. Maailman hiilidioksidipäästöistä lähes 80 prosenttia tulee energiantuotannosta, jota dominoivat kivihiili (noin 8 miljardia tonnia vuodessa) ja maaöljy (noin 4 miljardia tonnia vuodessa). Niiden polttamisesta syntyy suuruusluokalleen kymmenen kertaa suuremmat päästöt (noin 20 mrd tn-CO2) kuin betonirakentamisesta.
Pieleen mennyt historia -podcastin toimittajan mukaan betonin ja kivihiilen historia on kulkenut käsi kädessä. Totta on, että ilman kivihiiltä ei olisi aikanaan voitu tuottaa riittävästi betonia kasvavien kaupunkien tarpeisiin. Ajat kuitenkin muuttuvat ja energiaintensiivisten materiaalien tuotannossa pystytään yhä enemmän hyödyntämään uusiutuvia energiamuotoja.
Huomionarvoista on, että betonirakentaminen itsessään mahdollistaa monenlaiset päästöjä pienentävät toimet. Käytännössä kaikki päästötön energiantuotanto perustuu betonirakentamiseen: ilman betonia ei olisi sen paremmin tuuli-, vesi- kuin ydinvoimaloitakaan. Tällä on globaalisti valtava merkitys ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.
Päästökeskustelussa on syytä erottaa toisistaan betonirakentaminen menneisyydessä ja nykypäivänä. Tämän päivän ymmärrys rakentamisen vaikutuksesta ympäristöön on aivan eri luokkaa kuin vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten, ja Suomessa betoniteollisuus on jo pitkään tehnyt hartiavoimin työtä päästöjen leikkaamiseksi ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi. Tuotantotapojen kehityksen ja uusien innovaatioiden myötä betoninvalmistuksen päästöjä on viime vuosikymmenien aikana onnistuttu leikkaamaan merkittävästi ja kierrätys- sekä uusiokäyttömahdollisuuksien edistämisessä on otettu valtavia harppauksia. Työ jatkuu, ja luottavaisin mielin voidaan sanoa, että tulevaisuuden betonirakentaminen on entistäkin ympäristö- ja ilmastoystävällisempää.
Historiassa tehtyjä ratkaisuja on aina hyvä kyetä tarkastelemaan kriittisesti, näin myös rakentamisen kohdalla. Betonirakentaminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin ”pieleen mennyttä historiaa”: ilman sitä moderni, toimiva ja turvallinen yhteiskunta, jollaisessa nyt elämme, olisi monelta osin jäänyt haaveeksi. Betoni on mahdollistanut nykymuotoisten kaupunkien kehityksen ja kohtuuhintaisen asumisen lukemattomille ihmisille. Se pienentää myös liikkumisen päästöjä, sillä ilman toimivia tieverkostoja monilukuisine betonisiltoineen ja -tunneleineen automme ja junamme joutuisivat perille päästäkseen kulkemaan paljon nykyistä pidempiä matkoja.
