Sami Niemi on työskennellyt koko työuransa saman työnantajan palveluksessa pitkälti samojen aiheiden parissa. Yrityskauppojen myötä firman nimi vain on vaihtunut: Humi-Group, Vahanen ja viimeiset lähes 5 vuotta AFRY, jossa hän työskentelee rakennusfysiikan yksikön kehityspäällikkönä. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1997 betonitekniikka ja korjausrakentaminen syventymiskohteinaan.
”Huomionosoitus tuntuu todella hienolta, koska olen aina ottanut vastaan eteeni tulleet haasteet pyrkimättä erityisiin mainetekoihin. Olen saanut tehdä kehittämistä työssäni päivittäin, ja paljon on saatu aikaan, koska minulla on ollut onni työskennellä parhaiden työkavereiden kanssa. Jaan tämän huomionosoituksen ehdottomasti kaikkien nykyisten ja entisten kollegoideni kanssa. Olen puhunut säästävän korjaamisen puolesta yli 15 vuoden ajan. Nyt työ tuntuu erityisen palkitsevalta, sillä kestävä kehitys ja kiertotalous korostavat entisestään olemassa olevan hyödyntämisen merkitystä. On hienoa nähdä, että näihin teemoihin on viime vuosina herätty laajasti. Tekemistä tällä saralla riittää varmasti vielä pitkään. Kaikki mukaan!”
”Yksi betonin keskeisimmistä vahvuuksista on sen hyvä kosteudenkestävyys. Betoniin liitettäville materiaaleille kosteus voi kuitenkin muodostua ongelmaksi. Siksi syvällinen ymmärrys betonin ja myös muiden siihen liittyvien materiaalien kosteus- ja kuivumiskäyttäytymisestä on välttämätöntä, jos aiotaan toteuttaa laadukasta ja turvallista rakentamista. Tämä korostuu edelleen, kun halutaan yhä useammin toteuttaa kohteita tahtituotannon periaatteita noudattaen”, toteaa palkinnon jakajan, Betoniteollisuus ry:n edustaja, toimitusjohtaja Jussi Mattila.
Betoniteollisuus ry toivoo, että Niemelle myönnetty Vuoden betonilähettiläs -palkinto nostaa esille korkeatasoisen rakennusfysiikan osaamisen merkitystä sekä suunnittelussa että työmaalla ja innostaisi alalla toimivia päivittämään ja täydentämään osaamistaan rakenteiden kosteus- ja kuivumiskysymyksissä.
”Puutteellisella betoni- ja kosteustekniikan osaamisella yhdistettynä liialliseen kiirehtimiseen rakentamisessa on alallamme saatu aikaan aivan liian monia kosteus- ja sisäilmaongelmatapauksia. Tätä osaamista ja ymmärrystä ei ole liiaksi alallamme vieläkään”, Mattila huomioi.