Yksi varmoista syksyn merkeistä säiden viilenemisen ohella on syyskuun alun budjettiriihi, jossa hallitus kokoontuu neuvottelemaan valtiovarainministeriön valmistelemasta tulevan vuoden budjettiesityksestä. Riihessä viimeistelty esitys toimitetaan eduskunnalle, joka hyväksyy valtion budjetin joulukuussa.
Budjettineuvotteluita ja niiden tuloksia seurataan yritysmaailmassa tarkalla silmällä. Toimialaan katsomatta hallitukselta toivottaneen linjauksia, jotka edistäisivät talouskasvua ja toisivat markkinoille luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Sitä kaipaavat myös kuluttajat, joista moni on elänyt viime vuodet epävarmuudessa, erilaisiin uhkiin varautuen ja sukanvarteen säästäen. Ihmisten varovaisuus ja huoli on näkynyt kulutuksen niukkuutena, joka on osaltaan ruokkinut talouden alakuloa.
Budjettiriihessä haetaan noin miljardin euron edestä uusia säästöjä. Valtiovarainministeri Purran johdolla laadittu, elokuun alussa julkaistu budjettiehdotus sai hallituskumppaneilta kriittisen vastaanoton, joka ennakoi tiukkoja riihikeskusteluja. Yksimielisyyttä hallituspuolueiden välillä kuitenkin löytyy sen suhteen, että uusia sopeutustoimia menojen kasvun hillitsemiseksi ja velkasuhteen vakauttamiseksi tarvitaan. Samalla pitäisi luoda edellytyksiä talouskasvulle. Tehtävä ei ole helppo, mutta koko Suomen etu on, että neuvotteluissa löydetään yhteinen sävel ja ratkaisut, joiden takana kaikki hallituspuolueet voivat seistä.
Kivirakentamisen toimialan näkökulmasta olisi tärkeää, että rakennusalan pitkään jatkuneet haasteet ja niiden laajat vaikutukset yhteiskuntaan tunnistettaisiin, eikä alan yritysten toimintaedellytyksiä missään tapauksessa ainakaan heikennettäisi poliittisin päätöksin. Rakentajien työttömyysaste on huippulukemissa, ja siksi alan työllisyyttä tukevat toimet kuten ARA-rakentamisen edellytysten turvaaminen ja investoinnit infrastruktuuriin olisivat tässä tilanteessa välttämättömiä. Rakentamisesta huolehtiminen olisi viisasta, tulevaisuuteen katsovaa politiikaa, jolla huolehdittaisiin siitä, että alalla on rahoituskelpoisia yrityksiä ja ammattimaisia tekijöitä siinäkin vaiheessa, kun suhdanne aikanaan kääntyy. Vähämerkityksistä yhteiskunnan kannalta ei ole sekään, että talonrakentamisen osalta vihreän siirtymän toimet ovat käytännössä seisahduksissa niin kauan kuin rakentamisen alakulo jatkuu.
Hallitukselta odotetaan paljon, mutta ymmärrettävää on, että kaikkeen se ei voi vaikuttaa. Viisaiden riihipäätösten ohella onkin syytä toivoa, että olosuhteet niin kotimaassa kuin maailmalla kehittyisivät suuntaan, joka tukee luottamusta, kasvua ja hyvinvointia.
