Rakentaminen on siis yksi yleinen palvelu julkisten hankintojen piirissä. On luonnollista, että julkisia hankintoja hyödynnetään laajempien yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämisessä. Eräs tällainen on päästöjen vähentäminen. Euroopassa puhutaan vihreistä hankinnoista, samoin kotimaassa. Raikkaassa aloitteessa oli kuitenkin myös ummehtunut kohta. Yhteisen tavoitteen ja päämäärän sijaan ministeri Kimmo Tiilikainen pyrki kanavoimaan resursseja omia taustaryhmiään suosien nostaessaan kestäviksi julkisiksi hankinnoiksi ”maailmankuulut hirsi- ja puukoulut”. On kovasti ennenaikaista julistaa vain muutama vuosi sitten valmistuneet rakennukset kestäviksi.
Kun ei ilmastointi pelaa, tulee tunnetusti sisäilmaongelmia. Ideologinen pyrkimys vyöryttää yhden materiaalin asiaa eteenpäin tällä kertaa julkisten hankintojen kautta kärsii sekin selvästi raikkaan ilman puutteesta. Itse asiassa se on suoranaisessa konfliktissa koko aloitteen perusajatuksen eli aidosti kestävän ja innovatiivisen toimintamallin löytämiseksi. Pakkopaita ei juuri kantajalleen luovuutta salli. Ja esimerkiksi kivirakennusta kestävämpää saa hakea, kun tarkastellaan koko rakennuksen pitkää elinkaarta.
Kestävä ja perusteltu vaihtoehto olisi esimerkiksi ottaa rakentamista koskevien julkisten hankintojen ohjaamiseen kiinteästi mukaan sisäilman parantaminen. Sekään ei – kuten ei päästöjen vähentäminenkään sinänsä – ole materiaalikohtainen kysymys, vaikka esimerkiksi kivi sietääkin hyvin kosteutta, eikä aiheuta sisäilmapäästöjä. Sisäilman parantaminen julkisten hankintojen kautta on myös Terveet tilat 2028 –toimenpideohjelman luonnoksessa huomioitu. Materiaalineutraali lähestymistapa myös julkisia hankintoja kehitettäessä tuottaa varmasti parhaat lopputulokset julkisten tilojen, kuten koulujen ja sairaaloiden käyttäjille.
