KHO:lta märkä rätti rakennusmateriaalialan naamalle

Korkein hallinto-oikeus hyväksyy Helsingin Malminkartanossa sijaitsevan Honkasuon alueen syrjivän asemakaavan. KHO tulkitsee siis maankäyttö- ja rakennuslakia niin, että kaavalla voidaan syrjiä kilpailevia rakennusmateriaaleja. Puurakentamista suosiva ja muita syrjivä päätös tarkoittaa suoraan alan yritysten välisen kilpailun suitsemista.

Blogi | 21.4.2015

Nyt otetaan ehdoton kanta rakennusmateriaalien ympäristöystävällisyyteen ilman perusteellista, tutkittua tietoa. Tämä on toivottavasti erittäin poikkeuksellista valmistelua. On nimittäin mahdotonta osoittaa, että puu olisi automaattisesti muita materiaaleja parempi ympäristövaikutuksiltaan. Suomen Ilmastoystävällisin kerrostalo 2013 -kilpailussa pienin koko elinkaaren aikainen hiilijalanjälki esimerkiksi todettiin betonirakenteisella kerrostalolla, vaikka mukana oli myös puurakenteisia kerrostaloja.

Ei pidä olla sinisilmäinen tai juosta silmät kiinni trendin perässä. Puurakentamisen pakkokaavat vaikuttavat haitallisesti suoraan kotimaiseen työllisyyteen ja kansantalouteen, kun ulkomaisella tuonnilla aletaan korvata kotimaisia kivirakentamisen materiaaleja. Tämä on fakta, ei mielipide.

Nyt evätään myös asukkailta esimerkiksi mahdollisuus rakentaa kaksikerroksisen talon toiseen kerrokseen kosteusturvalliset kivirakenteiset märkätilat. Terve kilpailu on edistänyt yhteisiä tärkeitä tavoitteita, kuten pyrkimystä asumisen kohtuuhintaisuuteen, yritysten motivaatiota kehittää tuotteitaan ja asiakkaan oikeutta valita. Syrjivällä kaavapolitiikalla vaarannetaan näiden kaikkien tavoitteiden saavuttaminen.

Poimintoja

Blogi ∣ Luetuimmat

Artikkelit ∣ Luetuimmat