Tänään Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva As Oy Helsingin Kuunari sai vuoden 2015 Kestävä Kivitalo -palkinnon. Palkinto myönnetään henkilöille ja yhteisöille, jotka ovat osallistuneet laadukkaasti tiilestä ja betonista paikalla rakennettujen rakennusten toteutukseen. Traditio aloitettiin jo 1990-luvulla.
Rakentamiseen ja arkkitehtuuriin liittyviä kilpailuja ja palkintoja on useita. Niin saattaa olla myös syitä tähän, mutta olen varma että rakentamiseen voimakkaasti liittyvä estetiikka on niistä yksi. Kuten muukin vahvasti luovuutta hengittävä työ, niin myös kaunis rakennus inspiroi sekä asukkaita että sitä muuten ihailevia.
Rakennuksen on istuttava paikalleen. Tämän vuoden Kestävä kivitalo -palkinto myönnettiin osin juuri sen takia, että voittajarakennuksen arkkitehtuurissa oli otettu hyvin huomioon merellinen ympäristö. Valon ja tilan kokemukset saavat voimaa ratkaisusta, jossa asuntojen sijoittelusta johtuen niistä avautuvat avarat näkymät kahteen suuntaan. Tavallista korkeammissa huoneissa ikkunat ulottuvat lattiaan asti. Autot puolestaan on viety talon alapuolella sijaitsevaan paikoitushalliin.
Hyvä on ajatonta. As Oy Helsingin Kuunarissa klassisen ja modernin yhdistelmä leimaa sen ilmettä. Rakennuksessa on sekä puhtaaksirapattua tiiltä että luonnonkiveä. Se on tehty paikallarakentaen, mikä mahdolisti juuri valitulle paikalle räätälöidyt ratkaisut esimerkiksi välipohjassa ja kantavissa pystyrakenteissa.
Ehkä arvokkain palaute tulee kuitenkin asukkailta. Asukkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä. Onnistuneen kokonaisuuden yhtenä tekijänä on ollut mahdollisuus suunnitella parhaalla mahdollisella tavalla. Mahdollisuus ja vapaus luovuuteen on usein paras valinta.