Tällä hetkellä julkisivukorjaukset ovat keskittyneet lähinnä lämpimänä vuodenaikoina toteutettaviksi, minkä seurauksena Suomen lyhyenä kesäkautena julkisivu-urakoitsijat ovat ylityöllistettyjä ja talvikaudella vailla töitä.
Kesäkauden resurssipula voi myös johtaa työn laadun heikkenemiseen, aikataulujen viivästymiseen ja lisääntyviin kustannuksiin. Talvikauden hiljainen jakso puolestaan on johtanut muun muassa lomautuksiin ja pätevien työntekijöiden siirtymiseen muihin tehtäviin. Luonnollisesti myös korjaussuunnittelu on riippuvainen korjaustyön toteutuksen ajankohdasta eikä siten myöskään suunnittelutoimistojen vuosisykli ole tasainen, vaikkei heillä yhtä
voimakasta vuodenaikasidonnaisuutta olekaan.
Julkisivuja ja parvekkeita on jo pitkään osattu korjata myös talviolosuhteissa, minkä lisäksi nykyisin sääsuojaus lisääntyy myös kesäkorjaamisessa. Myös talvikorjaamiseen liittyvää tutkimusta ja oppaita on tehty niin eri materiaalien ja rakennejärjestelmien kuin työmaajärjestelyiden osalta on tehty jo vuosikymmeniä. Silti yksi suurimmista syistä talvikorjaamisen vähäisyyteen on ollut luotettavan tiedon ja ohjeistusten puute korjausmenetelmien soveltuvuudesta. Muita merkittäviä syitä ovat olleet muun muassa rakennushankkeeseen ryhtyvän tiedon puute kustannuksista, pelko laadunhallinnan haasteista sekä taloyhtiöiden
perinteinen vuosisykli, jolloin hankesuunnitelmapäätökset tehdään syksyllä ja urakkatarjouspyynnöt päätyvät urakoitsijoille vasta vuoden vaihteen jälkeen.
Talvikorjaamiseen ei myöskään ole syntynyt laajasti tunnettuja vakiotoimintamalleja, sillä yhteinen kehityshakuisuus on puuttunut. Talvikorjaamisen toteutuksen järkevyys menetelmien ja kustannusten osalta on luonnollisesti tapauskohtaista. Julkisivuyhdistys ry:n vuonna 2008 teetättämässä, haastatteluihin perustuneessa Ossi-Mikko Niemelän diplomityössä ”Betonirakenteisten julkisivujen ja parvekkeiden korjaaminen talviolosuhteissa” yleisiksi talvikorjaamisen eduiksi löydettiin kuitenkin muun muassa resurssipulan ja työntekijöiden rasituksen tasaaminen, olosuhteiden luotettavampi vakioiminen, tietyissä tapauksissa lämmitysenergian säästömahdollisuus sekä asukkaiden kannalta tietyt vähemmät haittaa aiheuttavat työmaaolosuhteet, kuten talvikauden vähäisempi parvekkeiden käyttöaste, pienempi vaikutus sisälämpötilaan ja jopa se, ettei suojauksesta johtuva auringonvalon vähyys haittaa talvella yhtä paljon kuin kesällä.
Jos talvikorjaamisessa on hyviä puolia, on siinä luonnollisesti haasteitakin, joista keskeisemmät ovat laadunhallinta ja -varmistus sekä kustannukset. Pääasiassa laatu varmistetaan oikeanlaisella sääsuojauksella, joka korjaustavasta
riippuen voi olla koko rakennuksen kattava tai vain yksittäisen rakenneosan peittävä. Koska sääsuojauksesta voi aiheutua merkittävät kustannukset, ei vähäistä ja yksinkertaista, mutta korjaustoimenpiteen vuoksi suojausta vaativaa korjausta kannata lähteä väkisin toteuttamaan talviaikaan. Esimerkiksi pelkkään julkisivumaalaukseen koko talon huputtaminen ja suojauksen lämmittäminen ei ole järkevin ratkaisu, mutta mitä enemmän korjaukseen liittyy toimenpiteitä, kuten purkamista ja laajoja uudelleenvaluja, sitä pienempi on sääsuojauksesta ja lämmityksestä aiheutuvien kustannusten osuus. Lisäksi sääsuojaus on nykyään arkipäivää pölyäviä puhdistusmenetelmiä käytettäessä sekä työmaan kosteudenhallinnan vuoksi, jolloin lisäsuojaus ei taaskaan
tuota merkittäviä lisäkustannuksia.
Teksti on osa isompaa artikkelia, joka on julkaistu Betonilehdessä nro 3/2018 sivuilla 76-83.
Kirjoittaja Tomi Pakkala on Tampereen teknillisen yliopiston TTY:n tohtorikoulutettava. Lisäksi hän on hallituksen puheenjohtaja Julkisivuyhdistys ry:ssä.
