Lappeenrannassa rakennetaan harkoista rivitaloja opiskelijoille

Skinnarilan harkkorivitalot Lappeenrannassa kiinnostavat niin asukkaita kuin sijoittajia. Talot on suunniteltu opiskelijoille, mutta konsepti olisi monistettavissa myös loma- ja senioriasunnoiksi.

Artikkeli | Leena-Kaisa Simola 4.10.2021

Skinnarilan kaupunginosa sijaitsee Lappeenrannassa aivan LUT-yliopiston kampuksen naapurissa. Tänä vuonna LUT-yliopistoon hyväksyttiin 580 uutta tutkinto-opiskelijaa, joista osa opiskelee Lahdessa. Silti Lappeenrannassa on huutava pula laadukkaista opiskelija-asunnoista. Tähän ratkaisun toi paikallinen Japu Rakenne Oy. Yhtiö perustajaurakoi Skinnarilaan viisi harkkorakenteista, yksikerroksista rivitaloa, joissa jokaisessa on 12 yksiötä. Ensimmäinen talo valmistui vuonna 2020 ja toinen tämän vuoden elokuussa.

– Harkko valikoitui rivitalojen rakennusmateriaaliksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kivirakentamisen edut puhuivat puolestaan: pitkäikäinen ja huoltovapaa massiivirakenne, hyvä ääneneristys, energiatehokkuus ja asukkaiden arvostus, sanoo Japu-Rakenteen toimitusjohtaja Jari Pulkkinen.

Harkkorakenne on myös nopea toteuttaa.

– Harkkoja on aina tilattavissa työmaalle, eikä niitä tarvitse odottaa. Pontilla varustetun harkon muuraus sujuu kelkan kanssa jouheasti. Harkoista tehty julkisivu on myös rapattavissa heti, eikä vasta ensimmäisen lämmityskauden jälkeen, Pulkkinen toteaa.

Talo kerrallaan kysynnän mukaan

Hyvän kysynnän turvin suunnitellaan jo kolmannen talon aloitusta. Harkkorakenteiset rivitalot ja niiden 30 neliön asunnot on suunniteltu opiskelijoille, mutta konsepti toimii muillekin asukasryhmille ja olisi monistettavissa myös loma- ja senioriasunnoiksi.

– Suomessa on tähän mennessä tehty kaksi opiskelija-asuntolaa harkoista ja ne molemmat sijaitsevat Lappeenrannassa samalla tontilla, kertoo aluepäällikkö Markus Dyster Lakka Rakennustuotteet Oy:stä.

Lakka on vastannut rakennusmateriaalien toimituksista hyvin kokonaisvaltaisesti. Yhtiön eri tehtailta on työmaalle toimitettu anturat, muottiharkot, väliseinäharkot, tasoitteet, vesieristeet, pinnoitteet ja rappauslaastit.

– Vastaavia laajoja toimituksia on viime aikoina ollut esimerkiksi kerrostalo Jyväskylään ja paloasema Haminaan. Harkot eivät siis ole enää vaihtoehto vain perustuksiin, vaan niillä voi toteuttaa lähes koko talon kustannustehokkaasti. Harkko on varmasti erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto betonielementeille ja minun näkemykseni mukaan myös puurakentamista edullisempi, Dyster toteaa.

AS OY LAPPEENRANNAN JOULE

  • 12 asunnon rivitalo, asunnot 30 m2 sisältäen saunan ja parven, ulkovarasto 3,6 m2
  • Toteuttaja: Japu-Rakenne Oy
  • Suunnittelu: Insinööritoimisto Malaska Oy
  • Runkorakenne: Lakka Eko-380P -harkot
  • Väliseinät: Lakan MH-200 -muottiharkko
  • Rakennusaika: yksi vuosi