Helsingin Sanomien taannoinen pääkirjoitus (20.2.) pohti tarkkanäköisesti Suomen biotalouden haasteita. Kriittiseen ajatteluun voi lisätä isosta kuvasta vielä sen, että samalla kun muu maailma puhuu ja uskoo kiertotalouden mahdollisuuksiin, Suomessa keskitytään tiukasti biotalouteen. Sitran selvityksen mukaan kiertotalous eli talouden uusi malli, jossa materiaalit ja arvo kiertävät, olisi Suomelle 1,5–2,5 miljardin euron arvonlisäyksen kokoinen mahdollisuus. Biotalous on merkittävä kokonaisuus sekin, mutta tätä valtavaa potentiaalia ei pidä hukata keskittymällä laput silmillä yksinomaan biotalouteen.
Näkökulmassa oli mukana myös erittäin ongelmallinen tulkinta liittyen biotalouden sateenvarjon alla paljon rummutettuun puurakentamiseen. Ensin sen ykskantaan kerrottiin olevan hiilinieluna ympäristö- ja ilmastoystävällinen vaihtoehto (ilmeisesti verrattuna kilpailijoihin) ja sen jälkeen perusteltiin vielä puurakentamiselle ”ohituskaistaa” kaavoituksessa sekä julkisessa rakentamisessa. Molemmat esitetyt kannat ovat kestämättömiä ja siksi erittäin huteria argumentteja biotalouden vauhdittamisessa.
Fakta on se, että puukerrostalon elinkaari on pituudeltaan samaa luokkaa, kuin mitä kestää uuden puun kasvaminen kaadetun tukkipuun tilalle. Siksi puurakentamisen aikaansaama hiilivarasto ei itse asiassa ole kovin merkittävä asia. Toinen näkökulma: saadaksemme kuution verran sahatavaraa, otetaan metsästä noin 7-kertainen määrä biomassaa. Tämä menee joko saman tien tai muutaman vuoden elinkaaren jälkeen polttoon eli hiilidioksidiksi. Lopputuloksena se, että kuutiosta hyvin pieni osa menee pysyviin kerrostalon rakenteisiin. Puurakentaminen ei siis ole, eikä siitä tule merkittävää puunkäytön muotoa.
Kaavoitus ja rakentaminen puolestaan ovat kytköksissä niin elinkustannuksiin, elämänlaatuun kuin esimerkiksi rakennetun ympäristön helppohoitoisuuteen ja turvallisuuteen. Mikäli luodaan esitetyn kaltainen ideologinen ohituskaista yhdelle rakennusmateriaalille kilpailijoiden ohi, haitataan samalla vapaan kilpailun tuottamia hyötyjä, kuten vaikkapa uusia rakentamisen innovaatiota, kustannuksia alentavia ratkaisuja tai kivirakennuksen pitkän elinkaaren aikaisia hyvin pieniä huoltotarpeita.
Kuten Helsingin Sanomien pääkirjoitus asian itse lopuksi tiivisti: ”kuluttajille olennaisia asioita ovat valintojen helppous, tuotteiden saatavuus ja kilpailukykyinen hinta.” Kuluttajat eivät todellakaan maksa niukkenevista vaihtoehdoista, niiden myötä nousevista kustannuksista ja muiden tekemistä valinnoista, vaan erilaisesta tarjonnasta esiin nousevista ratkaisuista. Rakentamisessakin kilpailu tuottaa kuluttajalle kiistatta parhaat hyödyt. Pidetään tämä mielessä, kun etsitään ratkaisuja asumisen kustannuksiin, rakentamisen ympäristövaikutuksiin tai hyvään asumiseen.
