Syksyllä 2019 valmistunut Tino Toivosen diplomityö Julkisivun metamorfoosi: rakennuksen muuttuvan hahmon arvo käsittelee rakennuksen hahmon ajalliseen muutokseen liittyviä käsityksiä arvottamisen näkökulmasta.
Diplomityöhön haastatellun arkkitehtuurin emeritusprofessori Juhani Pallasmaan mukaan Alvar Aaltokin olisi joskus todennut, että rakennuksesta olisi syytä puhua vasta 50 vuoden kuluttua. Sinä aikana muokattu ympäristö on ennättänyt kasvaa sellaiseksi kuin se oli suunniteltu, mutta samalla rakennus itse on palvellut käyttötarkoituksessaan jo puoli vuosisataa sekä ennättänyt kokea monenlaista. Säänrasitukset ja muut ympäristötekijät ovat ennättäneet vuosien mittaan painaa jälkensä rakennuksen julkisivuun.
Makuasioista ei voi kiistellä, vai voiko sittenkin?
Julkisivun aktiivinen rooli on toimia rajapintana, ikään kuin kilpenä sisätiloille. Passiiviselta funktioltaan julkisivun tulisi palvella esimerkiksi esteettisin keinoin muodostaessaan ympäristöä. Tällöin puhutaan julkisivukokemuksesta.
”Hyvä julkisivukokemus on se syy, miksi ulkoa tarkastellessa rakennuksen ei tule vain säilyä terveellisenä ja vastata käytön tarpeisiin, vaan sen tulisi myös näyttää käyttöikänsä aikana hyvältä”, Toivonen toteaa.
Kukin voi miettiä, voiko likaantunut, kulunut tai muuten ikääntyessään muuttunut julkisivu näyttää hyvältä vai tulisiko se huoltaa esteettisistä syistä aina uudestaan uudelta näyttäväksi?
Toivosen mukaan estetiikan ongelmallisuus lähtee pitkälti siitä, että sitä on hankala käsitellä objektiivisesti. Historiassa on useasti yritetty saada määriteltyä kauneutta ja rumuutta, mutta pyrkimyksessä ei ole onnistuttu.
Patina on toisille kauneutta, toisille rumuutta?
Toivonen on käsitellyt diplomityössään muutamaa vaihtoehtoista näkemystä estetiikasta. Yksi niistä on japanilainen wabi-sabi, jonka esteettinen olemus löytyy teehuoneista sekä niiden keramiikan ja teeastioiden yksinkertaisuudesta, epäsymmetrisyydestä ja rustiikkisuudesta. Niitä pidetään erityisen kauniina silloin, kun niihin on alkanut muodostua säröjä, halkeamia tai muuta patinaa. Historiaa korostamalla astiassa nähdään sen ajallisuus, minkä tulisi herättää käyttäjässään kunnioitusta.
”Patinan määrittäminen eri materiaalien osalta saattaa olla hankalaa, jos se ei visuaalisesti sisälly materiaalin perusluonteeseen, kuten vihertävä pinta kupariin tai puun luonnollinen harmaantuminen. Puhekielessä on huomattava, että patinan sävy on positiivisempi, kun taas rapautuminen terminä viittaa negatiivisempaan ajassa tapahtuvaan muutokseen. Julkisivuista puhuttaessa näiden kahden termin erottaminen kokonaan toisistaan on vaikeaa, koska määritelmiltään ne saattavat liittyä toisiinsa”, hän toteaa.
Tulevaisuusorientaation vahvistaminen julkisivusuunnittelussa
Toivonen näkee, että suunnittelun tulevaisuusorientaatiota voisi vahvistaa palautteen avulla. Luonnollisesti markkinoille ilmestyvien uusien julkisivumateriaalien vanhenemisominaisuuksista on niiden markkinataipaleen aluksi suhteellisen vähän tietoa saatavilla.
”Kestävän julkisivusuunnittelun kannalta on tärkeää tiedostaa, miten valittu materiaali reagoi niin maantieteellisessä sijainnissa, ilmansuunnassa kuin julkisivun kohdassa, jossa se lopulta fyysisesti sijaitsee.”
Toivosesta tärkeintä on materiaalien ajassa tapahtuvan visuaalisen muutoksen tiedostaminen erityisesti julkisivusuunnittelussa, jotta saadaan aikaiseksi aikaa kestävää ja kauniisti patinoituvaa ympäristöä.
”Minulla on harvoin ollut vaikeuksia keskustella ihmisten kanssa rakennuksen visuaalisen hahmon muutoksista, koska taustasta riippumatta se herättää meissä ajatuksia patinasta, rapautumisesta, arkkitehtuurista, tyylisuunnista ja estetiikasta. Esimerkiksi tästä syystä näistä asioista olisi mielestäni hyvä jatkossakin kiistellä”, hän haastaa.
