Eristerappaus julkisivuissa on ollut Suomessa käytössä 1970-luvun lopulta lähtien, jolloin se alkoi syrjäyttää perinteisiä käsityövaltaisia rappausmenetelmiä. Tämän vuosituhannen puolella eristerapatuissa julkisivuissa alkoi ilmetä aiempaa enemmän rakennusfysikaalisia ongelmia, jotka johtuivat kosteuden pääsystä rakenteisiin. Pulmia on esiintynyt ennen kaikkea niissä ohutrapatuissa julkisivuissa, joiden suunnittelu ja toteutus eivät ole olleet ammattitaitoisimmasta päästä. Osaamattomuuden merkki on ollut muun muassa se, että suunnitellusta rappauskerroksen paksuudesta ei ole pidetty kiinni.
– Ehkä on haettu väärin perustein kustannussäästöjä tai sitten yksinkertaisesti ei ole osattu tehdä. Sinänsä kaikki rappausmenetelmät ovat oikein suunniteltuina ja toteutettuina toimivia. Eristerappausten suhteen ammattitaito ongelmien ennaltaehkäisemiseksi kylläkin korostuu, arvioi myyntiryhmäpäällikkö Mikko Syrjänen Fesconilta.
Kaiken kaikkiaan eristerappausten osuus kaikista julkisivurappauksista verrattuna uudempaan menetelmään, levyrappaukseen, on hallitseva.
– Nykyään, kun ongelmat on tiedostettu, voi todeta tärkeäksi ohjeeksi sen, että rakennedetaljeihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Ja luonnollisesti myös siihen, että suunnitelmia on noudatettava, hän toteaa.
Levyrappaus vaativiin olosuhteisiin
Levyrappauksessa rakenne toteutetaan tuulettuvana, mikä edellä mainituista syistä on vikasietoisempi eristerappauksiin verrattuna. Suurikin kosteusrasitus ei tällöin ulotu ilmarakoa sisemmäs ja ehkäisee näin rakennusfysikaalisten ongelmien syntyä.
– Merenrannoille ja muille kosteusrasituksille alttiille paikoille rakennettaessa levyrappaus on omiaan, Syrjänen sanoo.
Myös silloin, kun julkisivun energiatehokkuuden parantamisella on keskeinen merkitys julkisivuremontin tavoitteiden asettelussa, levyrappaus on useimmiten järkevä valinta.
Kuva: Fescon
