Samalla päästöihin liittyvässä keskustelussa on myös sivuraiteita, joille aika ajoin valitettavasti eksytään. Vapaassa kansalaiskeskustelussa näin luonnollisesti käy toisinaan. Sen sijaan tämän tapahtuessa asiantuntijavalmistelussa ja poliittisessa päätöksenteossa, on oltava vakavammin huolissaan. Otan esimerkiksi kolme eri näkökulmaa, joissa tällaista älyllistä harhailua on tapahtunut.
Ensimmäinen liittyy kiertotalouteen. Tavoite kiertotalouden vahvistamisesta palvelee sekä ympäristöä että suomalaisen osaamisen kaupallistamista. On myös luonnollista, että teemaan liittyvää regulaatiota kehitetään. Käytännön ongelmia tulee kuitenkin vastaan, jos tavoitteita asetetaan siten, että kierrätettävää materiaalia ei 100% kierrätysasteellakaan riitä kunnianhimoisiin tavoitteisiin pääsemiseksi. Vanha kansakin tiesi, että eihän sitä määräänsä enempää voi.
Toinen ylväs, mutta yksiulotteisesti mietitty ajatus liittyy betonin substituutioon eli korvaamiseen rakentamisessa. Betonia käytetään rakentamiseen maailmanlaajuisesti niin paljon, että hakkuut pitäisi nostaa 20 kertaisiksi nykyisestä, jotta betoni voitaisiin korvata puulla. Tästä seuraa se looginen johtopäätös, että aivan oikeaa tavoitetta eli entistä ympäristöystävällisempää rakentamista kohden olisi järkevämpää edetä kehittämällä entistä ympäristöystävällisempää betonia.
Kolmas harhailu liittyy sekin kaavamaiseen ajatteluun. Prosenttiosuuksista huolimatta päästöjen vaikutukset ovat erilaisia. Mitä tarkoitan? Annan esimerkin: arvioidaan, että lentäminen tuottaa noin 2–4 % globaaleista päästöistä ja sementin valmistaminen noin 5 %. Mitä sitten? Mielenkiintoinen fakta taustalla ja asetelman toisin päin kääntävänä on se, että vain toisella edellä verratuista toiminnoista on saadaan pysyvää hyötyä. Rakennettu ympäristö auttaa pienentämään liikenteen ja asumisen päästöjä vuosikymmenten ajan, lentämisen päästöt puolestaan tulevat suurelta osin vain lyhyeen lomaan liittyvistä siirtymisistä.
Kivirakentajat eivät sattumalta toimi ”Kivifaktaa” -brändin puitteissa. Myös rakentamisessa faktapohjaisen keskustelun tarve on suuri. Älylliset harhailut voivat sinänsä olla viihdyttäviä, mutta kun ne ”karkaavat” vakavaan valmisteluun saati sitten poliittisiksi päätöksiksi, ovat viime kädessä kärsijänä sekä ihmiset että ympäristö.
