Keski-Euroopassa kaupunkeja toteutetaan pienimuotoisella rakentamisella. Se tarkoittaa systemaattista tilan käyttöä niin, että rakentaminen on tiivistä, mutta ihmisen kokoista. Kaupunkeihin syntyy tällöin toisistaan selvästi erottuvia paikkoja, joissa jokaisella alueella on oma selkeästi erottuva identiteettinsä. Moni suomalainenkin asuisi mielellään tiiviissä ja persoonallisessa kaupunginosassa, minkä esimerkiksi Vantaan Kartanonkosken ja Helsingin Pikku Huopalahden suosio hyvin kertoo.
Eikä pienimuotoinen rakentaminen ole synonyymi määrältään vähäiselle rakentamiselle. Päinvastoin: esimerkiksi Hollannissa 90-luvulla käynnistetyn Vinex-rakennusprojektin tavoitteena on tuottaa miljoona asuntoa.
Hollannissa tähän päästiin sillä, että asuntopolitiikka on moniulotteista ja tarjoaa vaihtoehtoja.
Tavoitteet asetettiin valtakunnallisesti ja sen jälkeen kunnat lähtivät toteuttamaan projekteja. Kaavoitus ja suunnittelun ohjaus oli enemmän neuvovaa, kuin määräävää. Samoin kaavoitus, rakennussuunnittelu ja tuotanto toimivat aluekehityksessä yhdessä. Tähän meillä Suomessa on vielä matkaa.
Yhteistyön myötä meilläkin voisi syntyä ajatonta, pienen mittakaavan asuntoarkkitehtuuria, missä kaupunkikuva on elävä. Tiivis rakentaminen ja suuri rakennustehokkuus tuovat myös säästöjä infrastruktuurin luomisessa ja samalla myös energiatehokkuus paranee.
Suomeen kaivataankin kipeästi vaihtelua. Perheet erilaistuvat ja kaipaavat erilaisia koteja. Hyvä alku vaihtelulle olisi kaavoitus: kaava ohjaa tehokkaasti sitä, millaista osaamista yrityksiin hankitaan ja millaisia koteja sen myötä rakennetaan. Lisää aiheesta tuoreessa Kivestä muuraamalla -lehdessä 2/2014.
