Heinäkuun puolivälissä Porissa vietetään samanaikaisesti jazzareita ja yhteiskunnallista keskustelua virittävää SuomiAreenaa. Jälkimmäisessä on pääteemana suomalainen työ. Se on kivirakentajien kannalta hyvä valinta.
Tilaisuuksia järjestetään monen tärkeän eri näkökulman puitteissa. Ammattiliitto Jyty pohtii omassaan byrokratiaa. Lieneekin kaikkien etu – myös työmarkkinakentässä – että tuemme sääntelyä fiksuuttamalla työtä ja kasvua.
Tekes on yksi useista digitalisaation kimpussa. Tuottavuuden kasvattaminen ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien synnyttäminen ovat tärkeä pohdinnan aihe. Tuottavuutta tukee tietysti myös osaamisesta sekä t&k-työstä huolehtiminen.
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta puolestaan tarkastelee kohtaanto-ongelmaa. Kun työ ja työntekijä eivät kohtaa, niin mikä neuvoksi? Tuttu kysymyksenasettelu myös rakentamisessa.
Useammassa keskustelussa on energia esillä. Suomalainen työ tarvitsee sitä ja samalla sen kulutuksessa pitäisi olla mahdollisimman fiksu. Energiatehokkuus onkin varmasti koko vuoden puhuttavia teemoja, kiitos muun muassa valmistelussa olevan energia- ja ilmastostrategian.
Suomen Hypoteekkiyhdistys järjestää tilaisuuden asumiseen liittyen. Kohtaanto-ongelmaan liittyvän problematiikan näkökulmaa vahvistaa se, että asumisen edellyttämä rakentaminen työllistää kymmeniä tuhansia suomalaisia huippuammattilaisia.
Debatin ainekset ovat siis Porissa kohdillaan. Kivirakentajat toivovat hyvän keskustelun jalostuvan myöhemmin viisaiksi, kasvua myös suomalaisten kivirakentajien näkökulmasta tukeviksi päätöksiksi oli kyse sitten kilpailuneutraliteetista, sääntelyn sujuvoittamisesta tai ympäristövaikutusten arvioimisesta.