Vuosi 2022 on käynnistynyt ja on jälleen aika kääriä hihat ja suunnata katse tuleviin kuukausiin. Koronatilanne jo tutuiksi käyneine rajoituksineen koettelee meitä edelleen, mutta positiivisella asenteella ja eteenpäin katsoen tästäkin selvitään.
Vaikka koronaan liittyvä keskustelu ottaa tilansa julkisuudessa, aikamme muut merkittävät haasteet eivät ole kadonneet minnekään. Kevään edetessä keskustelu ilmastonmuutoksen torjunnasta ja rakentamisen hiilijalanjäljestä jatkunee, ja olemassa olevat kansalliset tavoitteet haastavat yhä kaikki rakennusalalla toimivat tekemään parhaansa päästöjen leikkaamiseksi. Muutoksia tarvitaan, eikä niiden kanssa voi aikailla.
Yksi ratkaisun avaimista on rakennusten energiatehokkuus ja sen parantaminen. Tähän tulisikin nykyistä voimakkaammin panostaa niin olemassa olevan rakennuskannan kuin uusien rakennusten kohdalla. Kiistatonta on, että rakennus, jonka käytön aikainen energiankulutus on korkea, on ilmastonäkökulmasta erittäin epäedullinen. Kuitenkin moni suomalainen asuu sellaisessa.
Vanhojen talojen kohdalla energiahukka on tunnettu ja tunnustettu ongelma, mutta uudisrakentamisessakaan ei tällä hetkellä tehdä asian eteen kaikkea, mikä olisi mahdollista. Osasyy tähän on lainsäädäntö, joka kohtelee eri rakennusmateriaaleja eri tavalla. Puurakentamista suosiva politiikka on johtanut tilanteeseen, jossa uusilta puutaloilta vaaditaan vähäisempää energiatehokkuutta kuin kivitaloilta. Ympäristösyillä tämä ei ole mitenkään perusteltavissa.
Aihe koskettaa myös kuluttajia, eikä pelkästään ilmastohuolien vuoksi: rakennuksen energiatehokkuus korreloi suoraan asumisen hinnan kanssa. Tätä harva osaa ajatella asuntoa hankkiessaan, mutta moni on havainnut ongelman konkreettisesti kuluvana talvena sähkön hinnan ollessa ennätyskorkealla. Korkeat lämmityskulut aiheuttavat huolta etenkin pienituloisille kotitalouksille.
Kivirakentaminen tarjoaa kohtuuhintaisia, energiatehokkaita ratkaisuja asumiseen nyt ja tulevaisuudessa. Energiatehokas rakentaminen onnistuu myös muista markkinoilla olevista materiaaleista, mutta sen ei voi odottaa toteutuvan, ellei sitä kaikilta vaadita. Tästä aiheesta toivomme kuluvana vuonna entistä avoimempaa, tosiasioihin nojaavaa keskustelua.