Rakennusteollisuus kertoi tänään suhdannekatsauksessaan, että ala kasvaa tänä vuonna vauhdilla. Muun talouden pinnistellessä plussan puolelle, povaa ala jopa 6–7 prosentin kasvua. Uusia työpaikkoja on syntynyt lähes kymmenen tuhatta vuodessa.
Kyseessä on siis hauraan taloutemme todellinen kivijalka. Työpaikkojen lisäys kattaa valtaosan koko maan työllisyyslisäyksestä. Kiviainespohjaisen rakentamisen rakenne heijastaa samaa: perheyritykset eri puolilla Suomea ovat oman yhteisönsä moottoreita.
On tietysti selvää, että kivijalastakin on pidettävä huolta. Uudet työpaikat eivät synny tyhjästä, vaan tinkimättömän ammattitaidon ja laadukkaiden tuotteiden johdosta. Eräs uhka alalla alkaakin olla osaamispula.
Tärkeintä alan näkökulmasta on turvata tasapuoliset kilpailuolosuhteet. Kilpailu vapailla markkinoilla kirittää alaa ja palkitsee kuluttajan valinnanvapaudella. Suomi tarvitsee erityisesti uusia, kohtuuhintaisia asuntoja. Tavoitteeseen päästään parhaiten alan kilpailukyky turvaamalla ja sääntelyä järkevästi kehittäen.