Näyttävästi käynnistetty kaupunkipolitiikan ryhtiliike hakee käyttövoimansa kahdesta suunnasta. Toinen on globaali kaupungistumisen ilmiö: kasvu ja elinvoima syntyvät kaupungeissa. Toinen syy on puolestaan kansallisempi, ajankohtaiseen politiikkaan liittyvä.
Juha Sipilän hallituksen soteen kytkeytyvä aluehallintouudistus nosti naftaliinista vanhan keskustalaisen tavoitteen vahvoista maakunnista. Lukittuna tuttuun sopimukseen ”ei maakuntauudistusta ilman sotea, ei sotea ilman valinnanvapautta” on Vapaavuoren oma puolue kokoomus kaupunkien valtaa syövän uudistuksen takana.
Asetelma ei ole estänyt Vapaavuoren johtamana kaupunkipolitiikan uutta esiinmarssia. Helsingin johdolla suurimmat kaupungit ovat järjestäytyneet C21-ryhmäksi, jonka tarkoitus on ”kaupunkipoliittisen agendan kehittäminen ja isojen kaupunkien yhteisten tavoitteiden määritteleminen”.
Tällä agendalla rakentaminen asettuu uuden foorumin asialistan kärkeen. Asuntorakentamisella vastataan työvoiman kysyntään. Muuttovirta etelään sovittaa kysymyksen nimenomaan C21:n agendalle. Sääntelyä on järkeistettävä siten, että luvitukseen ja muuhun liittyvät prosessit sujuvat. Houkuttelevia kaupunkiympäristöjä syntyy puolestaan innovatiivisesta suunnittelusta, jolle joustava kaavoitus antaa tilaa.
Asuntorakentamisen huippusuhdanne saattaa olla kohta takanapäin. Patoutuneen kysynnän purkautuminen tasaantuu. Uuden kaupunkipolitiikan osana rakentamisessakin on katsottava vuosikymmenten päähän. Kuten Helsingin tuore strategia toteaa, kaikkia kasvukeskuksia samalla koskien: ”Helsingin pitää jatkossakin olla se paikka, jossa ihmiset haluavat asua, elää, yrittää, työskennellä, oppia, leikkiä ja kasvattaa perheitään.”
Uusi kaupunkipolitiikka ja kaupunkikehitys edellyttävät siis rakentamista: koteja, viihtyisiä kaupunkitiloja ja infrastruktuuria. Meidän jokaisen kannalta on tärkeää, että nämä tilat ovat myös toimivia, kestäviä ja taloudellisia. Sellaisia syntyy kivestä rakentamalla.
