Hallituksen yksi keskeisimmistä hankkeista on ollut normienpurku. Perusfilosofia siitä, että hyvistä aikomuksista huolimatta turhaakin sääntelyä on olemassa ja että vapaampi toimintaympäristö tukee esimerkiksi yrittäjyyttä, on omaksuttu politiikassa aika hyvin. Tulokset ovat kuitenkin jääneet vähäisiksi. Kauppojen aukioloajat oli konkreettinen ratkaisu, parkkikiekot enemmän symboliikkaa.
Rakentaminen voisi toimia pilottiympäristönä astetta vauhdikkaammalle norminpurulle. Rakentamisessa jos missä nimittäin on luvituksessa ja sääntelyssä aikojen saatossa rakennettu massiivisia himmeleitä, joita olisi tarpeen tarkastella uudelleen. Nyt en tietenkään puhu laadusta tinkimisestä. Rakentamisessa, kuten muussakin työssä menestyy vain kun laatu on korkea. Tarkoitankin järjestelmää ja sen rakenteita, jotka esimerkiksi mahdollistavat luvituksessa kohtuuttomat viivästykset tai asiallisen valitusprosessin sijaan silkan kiusanteon.
Elinkeinoelämä on normienpurkutyössä tavoitellut vahvasti myös rakentamisen sääntelyn järkevöittämistä. Konkreettisiksi tavoitteiksi on tulevan puoliväliriihen alla nostettu muun muassa kaavojen määrän vähentäminen, aikarajojen asettaminen kaavaprosesseille, valitusoikeuden kohdentaminen asianosaisille sekä hankekaavan vireillepano-oikeuden antamista yrityksille. Sääntelyn kehittäminen nähdään siis kasvua tukevana toimenpiteenä, joilla saadaan investointeja liikkeelle ja näin uusia työpaikkoja.
Hallitus on rakentamisen sääntelyn kehittämisessä asettanut kunnianhimotasonsa toistaiseksi aika matalalle. Esitetyillä toimenpiteillä on ennen muuta huomioitu puolueiden ideologisia tavoitteita, mistä puurakentamisen asettaminen erityiselle sijalle muun rakennusmateriaalijoukon ohi selvästi todistaa. Normienpurkua olisikin hyvä katsoa hieman etäämmältä, ja pitää lyhyen tähtäimen poliittinen taktikointi siitä etäällä. Rakentaminen on vetänyt Suomen taloutta hitaan kasvun vuosina. Siitä olisi mahdollisuus saada entistä enemmän irti, mikäli normienpurussa käärittäisiin hihat ja ruvettaisiin töihin.
