Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa käydyssä kiivaassa keskustelussa on pintautunut toinen tulevien vuosien megateema. Hallituksen siirtäessä valtaa kaupungeilta ja kunnilta maakunnille, on kaupungistumista kasvun ja kehityksen moottorina näkevä suurempien kaupunkien ryhmä ärhäköitynyt. Kaupungistuminen on kansainvälinen trendi. Mitä Suomessa pitäisi tehdä, jotta pärjäisimme entistä paremmin tässä kovenevassa kisassa?
Yksi kannatettava ratkaisu olisi koota rakennetun ympäristön kysymykset saman ministerin salkkuun. Tarvitaan kokonaisvaltainen ote ohjaamaan pitkäjänteistä kehitystä liittyen maankäyttöön, rakentamiseen, asumiseen ja liikenteeseen. Nyt pirstaleina eri ministeriöissä ja ministereillä olevat asiat eivät tehokkaimmalla mahdollisella tavalla kulje ”samaan suuntaan”.
Jos tuntuu, että kysymys on pieni miljardiluokan soten tai vaikkapa suurten puolustusvälinehankintojen rinnalla, niin mielikuva pettää. Suomen rakennuskanta käsittää ison osan kansantalouden reaalivarallisuudesta. Vuoden 2015 lopussa meillä oli noin 1,5 miljoonaa rakennusta. Rakennuskannan arvo on 460 miljardia eli Suomen valtion yhdeksän (9) vuoden tulot. Asunnot ja muut rakennukset muodostavat myös kotitalouksien tärkeimmän varallisuuserän.
Vielä muutama vuosi sitten politiikan retoriikassa korostettiin taseen tärkeyttä. Se piti Juha Sipilän sanoin ”saada töihin”. Rakennetussa ympäristössä on potentiaalia Suomen kasvun kiihdyttäjäksi. Kansainvälisessä, kaupungistumisesta käyttövoimaansa ammentavassa kilpailussa rakennetun ympäristön kehityksen kokoaminen yhteen olisi askel oikeaan suuntaan. Silloin Suomi hyödyntäisi entistä paremmin kasvun ja kehityksen mahdollisuuksiaan.
