Huonosti valitut rakenneratkaisut, virheellinen ohjeistus, huonolaatuiset materiaalit, taitamaton rakentaminen, huolimaton käyttö ja puutteellinen huoltaminen ovat tuottaneet maahamme ison joukon rakennuksia, jotka kärsivät eriasteisista kosteus- ja sisäilmaongelmista. Samalla on syntynyt kolkko hometalon käsite.
Kosteusvaurioissa on kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse siitä, että sisätilojen pysyvästi kuiviksi tarkoitettuihin rakenteisiin on päässyt syystä tai toisesta ylimääräistä kosteutta. Kosteus on usein peräisin vesikatto-, putki- tai vedeneristevuodosta, puutteellisesta vedeneristyksestä, huolimattomasta vedenkäsittelystä, joskus myös ulkoseinään osuvasta sateesta tai alapohjarakenteissa maaperästä. Kosteus on siis harvoin peräisin mistään rakennusmateriaalista itsestään, vaan se on päässyt rakenteisiin niin sanotusti ulkopuolelta.
Syitä kosteusvaurioihin haetaan nykyään myös materiaalivalinnoista, ja ratkaisuja runkomateriaalien vaihtamisesta toiseen. On kuitenkin jokseenkin rakennusmateriaalivalinnoista riippumatonta, pääseekö rakenteeseen jossain sen elinkaaren vaiheessa liikaa kosteutta. Putkivuoto ei juuri erittele, mitä materiaalia sen ympärillä on. Kaikki lähellä oleva kastuu. Liian innokas märkäsiivooja tuskin kohdistaa toimiaan mihinkään materiaaliin erityisesti, vaan kaikki kohdalle sattuva saa osansa kosteuskuormasta. Esimerkkiluetteloa voisi jatkaa pitkäksikin. Materiaalin kosteudenkestävyys pitkälti ratkaisee, millainen määrä liikakosteutta tarvitaan vaurion syntymiseen.
Kosteusvaurioituneista rakenteista löytyy monesti myös kosteaa betonia, koska sitä on käytetty rakentamisessa paljon ja nimenomaan sellaisissa paikoissa, joissa on kosteutta lähistöllä, kuten maanvastaisissa rakenteissa, märkätiloissa ja niin edelleen. Harvoin kosteus kuitenkaan on betonista peräisin, vaan rakenteet ovat kastuneet jostain ulkopuolisesta syystä, kuten edellä on todettu.
Betonin ”syntisäkkiin” voi perustellusti lukea vain puutteellisesti kuivuneen betonin päälle tehdyn pinnoituksen vaurioitumisen ja siitä syntyvät haitat. Tosin silloinkin kyseessä on huolimaton tai osaamaton rakentaminen, kun betonin pinnoitettavuutta ei ole varmistettu riittävän huolellisesti.
Jos haluamme rakentaa niin, ettemme synnytä kosteusongelmia ja siitä aiheutuvia sisäilmahaittoja, ylivoimaisesti tärkeintä on pitää vesi poissa sisätilojen rakenteista. Koska tässä ei kuitenkaan koskaan onnistuta aivan täydellisesti, ainakaan rakennuksen koko elinkaari kattaen, lisäturvaa voidaan hakea siitä, että valitaan käyttöön mahdollisimman hyvin kosteutta kestäviä rakennusmateriaaleja. Hengittävyyksistä, yksiaineisuuksista tai muista vastaavista ominaisuuksista ei ole tässä kuin korkeintaan psykologista apua.
Suuri osa maamme hometaloista on tehty betonista. Onneksi, sillä muussa tapauksessa rakennukset olisivat vaurioituneet vielä paljon nopeammin ja pahemmin ja tuottaneet vielä merkittävämpiä sisäilmahaittoja. Myös korjauskustannukset olisivat olleet monin verroin suuremmat.
