Juha Sipilän (kesk) hallitus on päättänyt keventää turhaa ja jäykistävää sääntelyä. Perusajatus palvelee markkinatalouden toimintaa oivallisesti: vapaa kilpailu tuottaa kekseliäämpiä ja asiakaslähtöisempiä ratkaisuja. Sääntelyn karsiminen on kuitenkin tehtävä taiten, jottei lapsi mene pesuveden mukana. Näin uhkaa käydä rakentamista koskevien säädösten purkamisessa.
Rakentamisen mahdollisuudet koko kansantalouden vauhdittajana ovat merkittävät. Rakennus- ja kiinteistöala työllistää noin joka viidennen suomalaisen. Rakentamiseen sijoitetusta eurosta 40–50 prosenttia kertyy veroina ja maksuina yhteiskunnalle.
Sääntely kuitenkin jarruttaa rakentamista. Rakennusteollisuuden tavoitteena onkin turhia kustannuksia aiheuttavien rakentamisen määräysten karsiminen rakentamismääräyskokoelman uusimisen yhteydessä vuosina 2015–2017.
Riski, jota hallitus ei ole ajatellut
Hallitus on tarttunut toimeen. Kärkihankkeilla pannaan liikkeelle kasvutoimia vaikean taloustilanteen edellyttämien sopeutustoimien rinnalla.
Biotalouteen ja puhtaisiin ratkaisuihin keskittyneessä kärkihankkeessa linjataan myös rakentamista. Hanke tähtää puurakentamisen tukemiseen säädöksiä ja rakentamismääräyksiä purkamalla. Tahtotila säätelyn vähentämiseen on kirjauksessa oikea. Kirjaukseen sisältyy kuitenkin arvaamaton riski, jota hallitus ei todennäköisesti ole tullut ajatelleeksi.
Koska tasapuolisuuteen pyrkivä lainsäädäntömme ohjaa rakentamista materiaalineutraalisti ja asettaa keinojen sijaan määräyksiä lopputuotteen laatutasolle, ei puurakenteille voida asettaa muita materiaaleja kevyempiä vaatimuksia. Kääntäen toisinpäin: itse asiassa on vaarana, että puurakentamista ”haittaavien” säädösten purkaminen laskee kaiken rakentamisen laatutasoa.
Viihtyvyys, turvallisuus ja terveellisyys
Mitä tämä säädösten purkaminen sitten käytännössä olisi? Useimmat puun käyttöä vaikeuttavat säädökset on asetettu asukkaiden ja muiden käyttäjien eduksi. Ne liittyvät asumisviihtyvyyteen, turvallisuuteen ja terveellisyyteen.
Arkeen tuotuina nämä tarkoittavat muun muassa vaatimuksia rakenteiden kosteusturvallisuudelle, huoneistojen väliselle ääneneristävyydelle sekä rakenteiden palonkestävyydelle. On myös muistettava, että puurakentamisen palomääräykset uudistettiin vasta vuonna 2011.
Vesa Ijäs käy ansiokkaassa väitöskirjassaan (Tampere, 2013) läpi puukerrostalojen rakentamisen esteitä. Rakennuttajan ja urakoitsijan riskejä lisääviksi tekijöiksi hän näkee muun muassa vuoto- ja palovahingot, äänieristyksen ja rakenteiden värähtelyn sekä kiinteistöjen ylläpidon ja korjaamisen. Suunnittelun vaikeus, sprinkleripakko ja esimerkiksi työmaan huputtaminen nostavat suoraan rakentamisen hintaa. Puhuttaessa vaikeuttavien säädösten purkamisesta tarkoitetaan mitä ilmeisimmin juuri edellä mainittuja asioita.
Onkin siis vaikea uskoa, että hallitus todella haluaa asukkaiden kustannuksella lähteä karsimaan turvallisuuteen ja viihtyvyyteen vaikuttavia säädöksiä. Muiden negatiivisten vaikutusten lisäksi se tuskin pidemmän päälle auttaisi edes puurakentamista. Silti on tärkeä pitää kiinni rakentamisen sääntelyn karsimisesta. Mitä siis pitäisi tehdä?
Kaavoituksen pakkopaitaa höllennettävä
Rakennusyhtiö YIT on laskenut, että uuden 250 000 euroa maksavan kaksion hinnasta 35 000 euroa kertyy kaavoittajan määräämästä tietynlaisesta julkisivusta, autopaikoista ja yhteistiloista. Kaavoitus menee tarpeettoman pitkälle yksityiskohtiin. Lopputuloksen sijaan saatetaan määritellä jopa sallittu tuotantotekniikka.
Samaan aikaan rakennusliikkeillä olisi halukkuutta ja malleja rakentaa yksinkertaisia ja halvempia asuntoja. Suunnittelijat puolestaan haluaisivat käyttää luovuuttaan ja ylittää mielikuvituksen rajoja.
Helppo ensimmäinen askel rakentamisen sääntelyn purkamisessa olisikin kaavoituksen pakkopaidan höllentäminen. Se laskisi kustannuksia ja kannustaisi ennakkoluulottomaan suunnitteluun. Vapaampi rakentaminen antaisi erilaisille materiaaleille ja tuotantomuodoille tasavertaiset lähtöasetelmat – silloin paras voittaisi. Tällaiseen terveeseen kilpailuun nojaavaan ajatteluun uskoisi Sipilän perusporvarihallituksenkin olevan helppo yhtyä.
Jos hallitus pitää sääntelyn purkamista tärkeänä, olisi hallituksen syytä turvautua jatkovalmistelussaan entistä voimakkaammin alan asiantuntemukseen ja hakea talouskasvun eväitä vauhdittamalla kaikkea rakentamista.
Rakennetun ympäristön osuus kansallisvarallisuudestamme on tunnetusti lähes kolme neljäsosaa. Jos ja kun julkilausuttu tavoite on panna tase töihin, niin tässä siihen on ainutlaatuinen mahdollisuus.
Kirjoitus on julkaistu Talouselämän Tebatti-puheenvuorona 18.11.2015.
