Joulukinkut alkavat olla sulateltu ja katse kääntyy uuteen vuoteen ja tulevaan. Joululevon jälkeen on syntynyt keskustelua tulevaisuuden rakentamisesta. Vuoteen 2030 mennessä erityisesti kasvukeskuksiin on rakennettava rutkasti lisää asuntoja. Väestö keskittyy ja ikääntyy, ruokakuntien määrä pienenee ja maahanmuutto jatkunee korkealla tasolla vielä vuosikausia. Nämä kaikki tekijät lisäävät painetta erityisesti Helsingin ja Tampereen muodostavan kasvukäytävän molemmissa päissä.
Rakentamisen taloudelliset heijastusvaikutukset ovat mittavia. Rakennusurakoissa puhutaan ehkä jopa 100 miljardista eurosta. Havainnollisuuden vuoksi: se on valtion budjetti kaksinkertaisena. Miestyövuosissa puhutaan valtavasta määrästä niin ikään. Rakentamisessa lyövätkin kättä isot ja tärkeät asiat: yhteiskunta ei kestä ilman uusia koteja ja kehittyviä kasvukeskuksia. Samaan aikaan Suomi tarvitsee kipeästi työtä ja toimeliaisuutta.
Rakennusteollisuus oli aloitteellinen jo aiemmin tänä vuonna maahanmuuttajien koulutuksen ja työn järjestämisessä. Työ ja katto pään päällä ovat perustarpeita ja parasta mahdollista kotouttamista. Vauhdittuva rakentaminen avittaa molempia. Itsestään tämä hyvän kehä ei kuitenkaan synny.
Vuosi 2030 voi tuntua etäiseltä, mutta sitä se ei ole. Jo 14 vuoden kuluttua tarvitaan joidenkin arvioiden mukaan jopa 600 000 uutta asuntoa. Se on valtava määrä. Päättäväisyyttä tarvitaan rakennusalan toimijoiden lisäksi poliittisilta päättäjiltä, joille rakentaminen tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden: viisailla ja kaukonäköisillä päätöksillä on mahdollista luoda paljon konkreettista hyvinvointia. Nostetaanko rakentaminen siis vihdoin voimalla mukaan kasvun työkalupakkiin ja otetaan kaikki mahdollinen hyöty irti yhteiskunnan vääjäämättömästä kehityksestä?
