”Ilmastoystävällistä” elämää kuutiotaloissa?

Lausunnolla olevassa ilmastoselvityksessä todetaan, että jatkossa eri rakennustyypeille määritetään ”hiilikatto”, eli hiilipäästölle annetaan raja-arvo, jota rakennus ei saa ylittää rakennusluvan saadakseen. Jos hiilikatosta tulee merkittävin rakentamista ohjaava tekijä, moni meistä saattaa elää tulevaisuudessa taloissa, joista on karsittu estetiikka ja toiminnalliset ominaisuudet minimiin.

Mennyt kesä poikkeuksellisine helleaaltoineen on vielä useimmilla suomalaisilla tuoreessa muistissa. Monelle kaupunkilaiselle oman kodin parveke on ollut kuumina päivinä pelastus: siellä on viihdytty ja vilvoittauduttu, jopa nukuttu öitä.

Nyt lausunnolla olevassa ilmastoselvityksessä todetaan, että jatkossa eri rakennustyypeille määritetään ”hiilikatto”, eli hiilipäästölle annetaan raja-arvo, jota rakennus ei saa ylittää rakennusluvan saadakseen. Jos hiilikatosta tulee merkittävin rakentamista ohjaava tekijä, moni meistä saattaa elää tulevaisuudessa taloissa, joista on karsittu estetiikka ja toiminnalliset ominaisuudet minimiin. Tämä voi tarkoittaa muun muassa hyvästien sanomista parvekkeille.

Miksikö näin?

Ilman korkeampaa matematiikkaa voidaan päätellä, että vähähiilisin rakennus syntyy, kun käytetään mahdollisimman vähähiilisiä materiaaleja ja niitäkin mahdollisimman vähän. Koska kaikki ”ylimääräiset” muodot lisäävät materiaalin käyttöä, ohjaa hiilikatto luopumaan niistä. Vähähiilisin rakennus onkin oletettavasti hyvin yksinkertainen, lähellä kuutiomuotoa. Pelkästä ympäristönäkökulmasta parvekkeet kannattaa jättää rakentamatta: nehän ovat pelkkää ylimääräistä hiilikuormaa, sillä niiden alaa ei lasketa asunnon pinta-alaan, jolle hiilipäästöt jyvitetään. Lisäksi parvekkeissa yleisesti käytettävien alumiinin ja lasin ominaispäästöt ovat korkeat.

Parvekkeet ovat luonnollisesti vain yksi esimerkki monien joukossa, jos hiilikatto jyrää toiminnalliset ominaisuudet. Hyvästellä voidaan myös näyttävät ja kestävät betoniset sekä muuratut julkisivut – ne kun nostavat hiilipäästöä verrattuna kevyempiin ratkaisuihin, vaikka harvapa meistä on sitä mieltä, että levyrakenteen tai lämmöneristeen päälle tehty ohutrappaus on aivan saman veroinen. Hiilikatto ohjaa karsimaan myös taloyhtiöiden yhteisistä tiloista kuten saunoista, kerhohuoneista ja pyörävarastoista. Sama koskee viehättäviä viherkattoja ja kansipihoja. Muuntojoustokaan ei tule ilman hiilikuormaa, sillä teknisesti se näkyy tavallisesti pitkinä jänneväleinä ja normivaatimuksia kantavampina välipohjina. Vähähiilistä rakennusta tavoittelevan kannattaakin unohtaa laajennusvaraus.

Voidaan kysyä, kuinka järkeviä nämä ratkaisut lopulta ovat ja kuinka hyvin ne palvelevat asukasta.

Vähähiilisyyden ohella rakentamiseen ja asumiseen on muitakin näkökulmia, eivätkä viihtyisyys, estetiikka ja käytännöllisyys ole niistä vähäpätöisimpiä. Haluammeko todella asua parvekkeettomissa, heppoisissa kuutioissa, joista mukavuudet on karsittu minimiin – ja ovatko suunnitteilla olevan hiilikaton ohjaamat rakennukset kokonaisuus huomioiden edes aidosti kestävä ja ilmastoystävällinen vaihtoehto?

Jotta hiilikattosääntely palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla sekä ympäristön että asukkaiden etua, tulisi sitä kehittää merkittävästi siten, että rakennuksen toiminnalliset ominaisuudet on mahdollista ottaa huomioon hiilikaton tason määrityksessä. Ilman sitä on selvää, että vähähiilisyystavoite ohjaa rakentamista epämielekkäästi. Sillä taas on todennäköisesti kaksi ikävää seurausvaikutusta: Epämielekkääksi koettua lainsäädäntöä ei pidetä legitiiminä, eivätkä sen mukaan rakennetut rakennukset ole välttämättä edes vähähiilisiä. Pahimmassa tapauksessa CO2-päästöjen ohjauksella aiheutetaan tulevaisuudessa uutta korjausvelkaa ja lopulta arvioituja suurempia päästöjä.


Maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön (MRL) kokonaisuudistukseen liittyvän ilmastoselvityksen myötä rakentamismääräyksiin on tulossa uutena vaatimuksena vähähiilisyys ja sen ohjauskeinoksi niin sanottu hiilikatto, jolla tarkoitetaan laskennallista enimmäishiilipäästöä rakennuksen koko elinkaaren ajalle. Hiilijalanjälkisääntelyn tavoitteena on pienentää rakentamisen ja rakennuskannan hiilipäästöjä, mutta hyvän tarkoituksen takana piilee useita ongelmia.

Ilmastoselvitys käsittelee rakennusta ja sen rakentamista ainoastaan syntyvien tai vältettyjen hiilipäästöjen kannalta. Tämä suppea näkökulma aiheuttaa merkittäviä ei-toivottuja ohjausvaikutuksia, kuten kannusteen kehittää rakentamista epäsuotuisaan suuntaan esimerkiksi arkkitehtuurin, toiminnallisuuden, vikasietoisuuden tai pitkäaikaiskestävyyden suhteen. Kun katsotaan kokonaisuutta, voidaankin kysyä, ohjaako hiilijalanjälkisääntely tällaisenaan rakentamista viisaasti? 

 

”Ilmastoystävällistä” elämää kuutiotaloissa?

Lausunnolla olevassa ilmastoselvityksessä todetaan, että jatkossa eri rakennustyypeille määritetään ”hiilikatto”, eli hiil…

Hiilikaton laskentatapa on antikannuste pitkäikäisille rakentamisen ratkaisuille

Kun puhutaan kestävästä rakentamisesta, on luonnollinen ajatus, että rakennuksen tulisi kestää myös aikaa. Vanhan purkaminen …

Päästövähennysten hinta on kova – ilmastoselvitys ei ohjaa kustannustehokkaisiin vähähiilisyystoimiin

Rakennusalan vähähiilisyystoimien tarpeesta ei liene erimielisyyttä. Päästöjen leikkaamiselle on vahvat perusteet, mutta samaa…