Korjataanko vähähiilisesti vai korjataanko kunnolla?
Ilmastoselvitystä ollaan ulottamassa myös korjausrakentamisen kohteisiin. Tätä ei voi pitää perusteltuna tai mielekkäänä, sillä ilmastoselvityksen ulottaminen korjauskohteisiin lähinnä vain kasvattaa korjaushankkeisiin sisältyvää hallinnollista taakkaa ja sen myötä kustannuksia, todellisten hyötyjen jäädessä olemattomiksi.
Edellämainitulla emme tarkoita sitä, etteikö korjausrakentamisenkin osalta ilmastovaikutuksiin olisi syytä kiinnittää huomiota. Toki on, mutta ei tarkoituksenmukaisten korjausten toteutumisen ja lopputuloksen laadun kustannuksella.
Korjausrakentamista vaativat kohteet ovat mitä suurimmassa määrin yksilöllisiä, eroten toisistaan erityisesti korjaustarpeiden osalta.
Osassa korjauskohteista tehdään esimerkiksi tilamuutoksia tai rakenteiden vahvistamista, jotka vaativat runsasta materiaalin käyttöä, mutta samalla toimet mahdollistavat rakennuksen elinkaaren jatkumisen. Toisessa tapauksessa voidaan selvitä pelkällä pintojen uusimisella ja esimerkiksi vaipan lisälämmöneristämisellä. Siksi on selvää, että niiden hiilijalanjäljelle ei kyetä antamaan minkäänlaisia ohjearvoja, saati sitovia raja-arvoja.
Lisäksi kannustaminen alhaiseen hiilijalanjälkeen johtaisi mitä ilmeisimmin perusteettoman kevyeen korjaamiseen. Tämä tarkoittaa harvoin optimaalisen korjausasteen tai -tavan valintaa. Puolivillaisten remonttien seuraukset tulevat maksettaviksi ennen pitkää erilaisina puutteina asumisen laadussa ja uusina korjaustarpeina, mitä ei voi pitää järkevänä tai kustannustehokkaana sen enempää kuin ekologisenakaan. Tuskin kukaan toivoisi, että oman kotitalon tärkeät korjaukset on tehty tarpeisiin nähden liian kevyesti, jotta ilmastohaitat paperilla – ja vain paperilla – näyttäisivät mahdollisimman pieniltä.
Korjausta vaativia rakennuksia on Suomessa paljon ja monessa tapauksessa korjaamisella on jo kiire. Korjausrakentamisella voidaan pidentää merkittävästi rakennusten käyttöikää ja parantaa energiatehokkuutta, mikä on ilmastoteko jo itsessään. Olisikin äärimmäisen tärkeää, että tarvittavat remontit toteutetaan viipymättä ja laadukkaasti. Niiden tekemistä tulisi helpottaa, ei hankaloittaa.
Huomionarvoista on, että valistuneet kiinteistönomistajat voivat toteuttaa vähähiilistä korjaamista myös omaehtoisesti – ja ilahduttavan moni näin myös haluaa tehdä.
Maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön (MRL) kokonaisuudistukseen liittyvän ilmastoselvityksen myötä rakentamismääräyksiin on tulossa uutena vaatimuksena vähähiilisyys ja sen ohjauskeinoksi niin sanottu hiilikatto, jolla tarkoitetaan laskennallista enimmäishiilipäästöä rakennuksen koko elinkaaren ajalle. Hiilijalanjälkisääntelyn tavoitteena on pienentää rakentamisen ja rakennuskannan hiilipäästöjä, mutta hyvän tarkoituksen takana piilee useita ongelmia.
Ilmastoselvitys käsittelee rakennusta ja sen rakentamista ainoastaan syntyvien tai vältettyjen hiilipäästöjen kannalta. Tämä suppea näkökulma aiheuttaa merkittäviä ei-toivottuja ohjausvaikutuksia, kuten kannusteen kehittää rakentamista epäsuotuisaan suuntaan esimerkiksi arkkitehtuurin, toiminnallisuuden, vikasietoisuuden tai pitkäaikaiskestävyyden suhteen. Kun katsotaan kokonaisuutta, voidaankin kysyä, ohjaako hiilijalanjälkisääntely tällaisenaan rakentamista viisaasti?
