Myyrän elämää – ilmastoselvitys ohjaa rakentamaan maan alle
Kumpi kuulostaa houkuttelevammalta: taloyhtiön sauna- tai harrastustilat kerrostalon huipulla, josta voi ihailla auringonlaskuja ja ympärillä avautuvaa kaupunkia, vai ikkunaton luola kellarikerroksissa, syvällä maanpinnan alapuolella?
Ilmastoselvityksen ja siihen liittyvän hiilijalanjälkisääntelyn myötä luonnonvaloa karsastavat saavat olla tyytyväisiä, sillä tulevaisuuden rakennuksissa jälkimmäinen vaihtoehto vaikuttaa todennäköisemmältä. Miten ja miksi ilmastoselvitys sitten ohjaa laajentamaan rakennuksen tiloja ennemmin maan alle kuin päälle?
Yksi ilmastoselvityksen mukaisen hiilijalanjälkilaskennan monista ongelmakohdista on rakennuksen jakaminen rakennukseen ja rakennuspaikkaan. Rakennuspaikan hiilijalanjälki jyvitetään rakennuspaikan pinta-alalle, mikä on epämielekästä, koska pinta-alalla ei ole välttämättä lainkaan korrelaatiota rakennuksen maanpinnan alapuolella olevien tilojen volyymin kanssa. Monissa rakennuksissa merkittäväkin osa kokonaisuudesta voi olla maan alla.
Edellämainitusta seuraa, että rakennuspaikan hiilijalanjäljelle ei pystyttäne kehittämään minkäänlaisia ohje- tai suositusarvoja. Näin ollen rakennuspaikan käsittely ilmastoselvityksessä lähinnä vain kasvattaa rakennushankkeeseen sisältyvää hallinnollista taakkaa. Käytännössä laskentakohteen rajaaminen siten, että rakennuksen perustukset, kellarit ja muut maanalaiset tilat eivät vaikuta hiililaskennan raja-arvoon, kannustaa siirtämään yläkerrosten tilat maan alle. Seurauksena on yhä useamman talon kohdalla alussa kuvattu tilanne, joka miellyttänee vain harvoja asukkaita.
Kiitos hiilijalanjälkilaskennan voinemme siis hyvästellä valoisat yhteistilat, näköalasaunat ja kattoterassit ja totutella myyrän elämään maanpinnan alapuolella.
Näin voitetaan hiililaskennassa. Todellisten ilmastohyötyjen kanssa tällä ei toki ole mitään tekemistä. Aivan yksinkertaista ratkaisua ongelmaan tuskin löytyy, mutta järkevämpään laskentatapaan on syytä pyrkiä. Jos perustukset halutaan sulkea tulevien raja-arvojen ulkopuolelle, mielekkäämpää voisi olla erottaa perustukset rakennuksen tilojen rakenteista. Tosin tässäkin tapauksessa todennäköisesti kohdattaisiin tulkintaongelmia.
Maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön (MRL) kokonaisuudistukseen liittyvän ilmastoselvityksen myötä rakentamismääräyksiin on tulossa uutena vaatimuksena vähähiilisyys ja sen ohjauskeinoksi niin sanottu hiilikatto, jolla tarkoitetaan laskennallista enimmäishiilipäästöä rakennuksen koko elinkaaren ajalle. Hiilijalanjälkisääntelyn tavoitteena on pienentää rakentamisen ja rakennuskannan hiilipäästöjä, mutta hyvän tarkoituksen takana piilee useita ongelmia.
Ilmastoselvitys käsittelee rakennusta ja sen rakentamista ainoastaan syntyvien tai vältettyjen hiilipäästöjen kannalta. Tämä suppea näkökulma aiheuttaa merkittäviä ei-toivottuja ohjausvaikutuksia, kuten kannusteen kehittää rakentamista epäsuotuisaan suuntaan esimerkiksi arkkitehtuurin, toiminnallisuuden, vikasietoisuuden tai pitkäaikaiskestävyyden suhteen. Kun katsotaan kokonaisuutta, voidaankin kysyä, ohjaako hiilijalanjälkisääntely tällaisenaan rakentamista viisaasti?
