Datakeskukset ovat ylittäneet uutiskynnyksen myös yleisjournalismissa. On kysytty, ovatko datakeskukset Suomelle siunaus vai kirous. Vastaus tähän selvinnee vasta vuosikymmenten kuluttua, mutta asiaa voi ja pitää analysoida jo nyt.
Keskeisiä pohdinnan kohteita ovat ympäristökysymykset sekä vaikutus sähkön riittävyyteen ja hintaan. Se, mitä keskuksissa lopulta tehdään, lienee merkityksetöntä, koska toiminta on markkinaehtoista ja ottaa paikkansa joka tapauksessa jostain. Vakoiluun datakeskukset tuskin soveltuvat sen paremmin kuin mikä tahansa muukaan datavirtoihin yhteydessä oleva laitos.
Rakentamista mitataan yleensä joko neliöinä, kuutioina tai euroina, mutta datakeskuksissa oleellista on niiden sähkönkulutus. Toiminnassa olevien datakeskusten tehontarve on noin 370 megawattia. Se on kolmisen prosenttia Suomen maksimisähkötehosta. Akuuttia sähköpulaa ne eivät siis saa aikaan. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan tiedusteluja uusien datakeskusten liittämisestä verkkoon on tullut noin 100 gigawatin edestä.
Se taas on noin kymmenkertaisesti Suomen sähkötehoon nähden. On selvää, että näistä hankkeista valtaosa ei voi toteutua vuosikymmeniin. Hankkeiden kokonaistehon suhteen on hyvä myös huomata, hankkeet rakentuvat vaiheittain, eikä täyttä tehoa saavuteta pitkään aikaan, jos ylipäätään koskaan. Esimerkkinä toimii Googlen datakeskus Haminassa. Sen rakentaminen on alkanut 2011, ja keskusta laajennetaan edelleen 15 vuoden jälkeen.
Mitä tulee sähkön riittävyyteen, kyseessä on muna-kana -ilmiö. Kun sähkölle ei ole nähtävissä kysynnän kasvua, hinta pysyy maltillisena, mutta uusia investointeja tuotantoon ei synny. Jos kulutus ei kasva, voimaloiden ikääntyminen johtaa hiljalleen tuotannon vähenemiseen, ja lopulta hintojen nousu käynnistää investoinnit. Datakeskusten rakentaminen nopeuttaa tätä sykliä. Sääntelyllä tulisi toki varmistaa, että investoitaisiin myös perusvoimaan, koska datakeskusten kulutus on jatkuvaa.
Toinen kysymys on, ovatko datakeskukset ”vihreitä” investointeja. Yksinkertainen tulkinta on, että kaikki sähköllä toimiva on ympäristöystävällistä, koska toiminnasta ei aiheudu suoria ilmastopäästöjä. Lisäksi hukkalämmön argumentoidaan päätyvän hyödyksi, mikä voi vähentää polttamisen tarvetta. Tosiasia kuitenkin on, että datakeskusten tuottama hukkalämpö päätyy lähinnä harakoille. Suomalaiset datakeskukset hyödyntävät hukkalämmöstään vaivaiset kuusi prosenttia.
Miksi näin? Syy on, että datakeskuksen ulottuvilla ei ole kaukolämpöverkkoa, jossa energian voisi hyödyntää, tai verkon kapasiteetti on riittämätön. Esimerkiksi Googlen hukkalämpöä syötetään Haminan kaukolämpöverkkoon, mutta verkko kykenee ottamaan vastaan alle kymmenesosan tarjolla olevasta hukkalämmöstä. Loppu lämmittää Suomenlahtea.
Pohdinnan jälkeen kokonaisarvio voisi kuulua seuraavasti: Datakeskukset ovat teollisinvestointeja muiden joukossa, ja ne tarjoavat työtä merkittävälle määrälle rakentajia. Keskukset tuottavat verkkopalveluita, jota me yksilöt ja yritykset käytämme, joko huviin tai hyötyyn. Lienee joka tapauksessa parempi, että keskukset rakentuvat Suomeen sen sijaan, että jättäytyisimme tässä ulkomaisten palveluiden varaan.
Teksti on julkaistu alkuperäisenä Betoni-lehden nro 3/2026 pääkirjoituksena.
Kuva: Consolis Parma
