Nostetaan rakentaminen Euroopan asialistalle

Suomi ja koko Eurooppa ovat keskellä isoa muutosta kaupungistumisen myötä. Kestävä rakentaminen on avainasemassa nyt ja tulevaisuudessa. Merkittävällä osalla rakentamisen lainsäädännöstä on eurooppalainen juuri.

Artikkeli | Tiina Kaskiaro 12.2.2019

Rakennustuotteita koskeva lainsäädäntö EU:ssa

Rakennustuotteita koskevan lainsäädännön tarkoitus on varmistaa, että rakennustuotteista saatava tieto on luotettavaa ja vertailukelpoista, kun suunnittelija ja rakentaja arvioivat tuotteiden soveltuvuutta rakennettavaan kohteeseen. Lisäksi lainsäädännön tehtävänä on edistää rakennustuotteiden myyntiä niin kotimaan markkinoille kuin vientiin.

Euroopan unionin rakennustuoteasetus

Euroopan unionin asetukset ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä: niitä siis sovelletaan sellaisenaan EU:n jäsenmaissa. Rakennustuotteisiin liittyvä keskeinen EU-säädös on niin sanottu EU:n rakennustuoteasetus, joka on ollut voimassa heinäkuusta 2013.

Rakennustuoteasetuksessa säädetään, kuinka rakennustuotteen ominaisuuksista kerrotaan ja millä edellytyksillä ne voidaan CE-merkitä. Tavoitteena on tarkkojen ja luotettavien tietojen saanti rakennustuotteiden suoritustasoista ja ominaisuuksista yhteisellä eurooppalaisella tavalla. Lisäksi asetuksen tavoitteena on rakennustuotteiden vapaa liikkuvuus ja kaupanesteiden poistamiseen EU:n sisämarkkinoilla.

Rakennuskohteen perusvaatimukset

Rakennustuoteasetuksen liitteessä I on lueteltu rakennuskohteen perusvaatimukset.

Rakennuskohteen perusvaatimukset muodostavat pohjan luotaessa mandaatteja, jotka ovat toimeksiantoja eurooppalaisille standardisointijärjestöille harmonisoitujen tuotestandardien laatimiseksi. Perusvaatimukset ohjaavat myös eurooppalaisten teknisten arviointien (ETA) laadintaa.

Nämä perusvaatimukset liittyvät seuraaviin asioihin:

  • Mekaaninen lujuus ja vakaus
  • Paloturvallisuus
  • Hygienia, terveys ja ympäristö
  • Käyttöturvallisuus ja esteettömyys
  • Meluntorjunta
  • Energiansäästö ja lämmöneristys
  • Luonnonvarojen kestävä käyttö

Harmonisoidussa tuotestandardissa tai ETA:ssa ei voi olla muita tuotteen ominaisuuksia kuin ne, jotka liittyvät rakennuskohteen perusvaatimuksiin.

Päätöksenteko ja valmistelu EU:ssa

Eurooppalainen päätöksenteko keskittyy Brysseliin ja Strasbourgiin. Suomalaiset europarlamentaarikot edustavat parlamentissa poliittisia ryhmiä. Euroopan parlamentissa valmistellaan asioita sektorivaliokuntamenettelyllä.

Parlamentti käyttää yhdessä EU:n neuvoston kanssa lainsäädäntövaltaa. Se hyväksyy säädösehdotuksia ja päättää EU:n talousarviosta. Euroopan unionin lainsäädäntö koskee unionin jäsenmaita. Niiden toimielimet vastaavat unionin lainsäädännön kansallisesta soveltamisesta.

Merkittävällä osalla lainsäädännöstä on eurooppalainen juuri. Esimerkiksi ilmastopolitiikassa unioni on tehnyt useita päätöksiä, jotka ovat suoraan heijastuneet myös kotimaisiin päätöksiin. Rakentaminen liukuukin teemana usean eri valiokunnan asialistalle.

Lue lisää artkkeleistamme

 

Palaa sivulle ”Rakentamisen suuntaan vaikutetaan kolmella eri tasolla”