2. Kivirakenteilla saavutetaan päästövähennykset tehokkaimmin ja luontoa kunnioittaen

Rakennusala on merkittävä tekijä päästötalkoissa. Taloudellisesti haastavina aikoina on tärkeää toteuttaa rakentamiseen liittyvät päästövähennykset kustannustehokkaasti – siten, että rahalle saadaan eniten vastinetta. Päästövähennystoimet eivät saisi vaarantaa kohtuuhintaisen asumisen tavoitetta.

  • Kun katsotaan rakentamisen hintaa, materiaalilla on väliä. Kivimateriaaleja käyttämällä päästövähennykset tulevat merkittävästi halvemmaksi kuin muilla materiaaleilla.
  • Toteuttamalla päästövähennykset vähähiilisillä kivirakentamisen tuotteilla saavutetaan myös merkittävin vaikutus, koska päästövähennykset saadaan silloin kattamaan käytännössä kaikenlainen rakentaminen.
  • Kivirakennusten pitkä elinkaari ja materiaalien kierrätettävyys tekevät niistä ympäristön kannalta kestävän vaihtoehdon, ja kivipohjaisilla rakennustuotteilla on mahdollista säästää luonnonympäristöjä rakentamalla tiiviimmin ja korkeammalle.

”Rakennusala on keskeisessä roolissa päästöjen vähentämisessä.”

3. Koko yhteiskunta hyötyy, kun suositaan turvallista kotimaista

Kotimaisten kivipohjaisten raaka-aineiden käytöllä on monia hyötyjä, jotka liittyvät niin suomalaisten työllisyyteen ja hyvinvointiin…

2. Kivirakenteilla saavutetaan päästövähennykset tehokkaimmin ja luontoa kunnioittaen

Rakennusala on merkittävä tekijä päästötalkoissa. Taloudellisesti haastavina aikoina on tärkeää toteuttaa rakentamiseen liittyvät …

1. Reilu kilpailu tuottaa parhaan lopputuloksen

Asumiseen liittyvät elämäntilanteet ja tarpeet vaihtelevat suuresti, ja siksi tarvitaan monipuolista asuntotarjontaa. Viranomaisten teht…