Blogi Jussi Mattila 20.10.2015 Sipilän hallitukselta reilua lopettaa yhden rakennusmateriaalin budjettituki Suositeltavinta olisi nyt keskittyä koko rakentamisen tukemiseen.
Blogi Jussi Mattila 14.10.2015 Uusiutumaton materiaali on kiertotalouden pohjavirta Talouden suljetun kierron eli kiertotalouden ajatus on vahvasti uusiutumattomien raaka-aineiden käyttöiän pidentämisessä.
Blogi Jussi Mattila 12.10.2015 Kestävä rakentaminen huomioi muutakin kuin ympäristön Taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys tulee kaikki huomioida rakentamisessa.
Blogi Tiina Kaskiaro 7.10.2015 Kyllä kansa tietää Kävijät valitsivat Vantaan asuntomessujen suosikkikohteeksi modernin kivitalon.
Blogi Tiina Kaskiaro 6.10.2015 Kilpailut muistuttavat rakentamisen estetiikasta Kestävä Kivitalo 2015 on valittu.
Blogi Jussi Mattila 5.10.2015 Rakentaminen talouskehityksen ilmapuntarina Talouden kehitystä ei yritetä lukea teelehdistä, vaikka ennusteiden osumisen perusteella näin voisi joskus ajatella. Todellisuudessa eri…
Blogi Jussi Mattila 9.9.2015 Hallituksen rakentamisen politiikassa otetaan suuri riski Juha Sipilän hallitukseen on kohdistunut suuria odotuksia erityisesti elinkeinoelämän suunnalta. Keskustaoikeistolaisen hallituksen on od…
Blogi Jussi Mattila 2.9.2015 Hallitukselta ristiriitaisia viestejä rakentajille Hallitus avasi tänään salaisuuksien verhoa biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen kärkihankkeen osalta. Osana kokonaisuutta ministerit ker…
Blogi Tiina Kaskiaro 21.8.2015 Purkaa vai korjata -väittelystä kokonaisvaltaiseen elinkaariajatteluun Monenlaisia tunteita herättävät, 1960–70-luvulla rakennetut lähiötalot ovat uuden ajan kynnyksellä. Edessä on joko kokonaisvaltaine…
Blogi Tiina Kaskiaro 19.8.2015 Kiertotaloudesta aidosti vaikuttava kärkihanke Suomelle Juha Sipilän hallitus valmistelee muun muassa Kreikka-keskustelun ja heikkenevien talousnäkymien keskellä ns. kärkihankekokonaisuutta. B…
Blogi Jussi Mattila 15.7.2015 Kesän ohjelmassa pientä pintaremonttia, jälleen kerran Keväällä television ohjelmatarjonnassa tuntui olevan yksi asumiseen liittyvä trendi yli muiden, nimittäin remontointi. Asuntoa, pihaa, …
Blogi Mika Kari 9.7.2015 Älykästä ja kestävää rakentamista Kesämökeiltä kuuluu pauke ympäri Suomea. Monet rentoutuvat lomillaan puuhailemalla kaikkea “pientä” mökkimaillansa. Pihakivetys tu…
Blogi Jussi Mattila 24.6.2015 Pakkopuulla tervettä talouskasvua? Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Mikkola esitti Kauppalehden haastattelussa toukokuussa, että julkiseen rakentamiseen tulisi s…
Blogi Jussi Mattila 27.5.2015 Kiitos ja ei kiitos, arvon hallitus! Juha Sipilän kokoama kolmen puolueen enemmistöhallitus julkaisi hallitusohjelmansa. Sitä voi kiittää vahvasta strategisesta otteesta, j…
Blogi Tiina Kaskiaro 19.5.2015 Iso veli, otetaanko järki käteen kierrättämisessä? Kaikki tuntevat George Orwellin klassikkoromaanin 1984, jossa nykyisen reality-tv:n esikuva iso veli valvoo kansalaisia herkeämättä. Orwe…
Blogi Tiina Kaskiaro 8.5.2015 Vetoomus hallitusohjelmaneuvottelijoille 8.5.2015 Puheenjohtaja Juha Sipilä Puheenjohtaja Timo Soini Puheenjohtaja Alexander Stubb Vetoomus hallitu…