Kennoharkko

Ilmastonmuutos vaikuttaa jokaisen elämään. Päästöjä on vähennettävä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Energiantuotannon vastatessa merkittävästä osasta päästöjä, on energiatehokkuuden kasvattaminen nähty tärkeäksi vaikuttavaksi valinnaksi. Ilmaston ohella ihmisten hyvinvointi laajemmin on korostunut. Esimerkiksi hyvään asumiseen liittyen sisäilmasta ja pienhiukkasista tiedetään tänään paljon enemmän kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.

Rakentamisen muutos

Rakennettu ympäristö on merkittävä ilmastotekijä sen kuluttaessa paljon energiaa. Tähän suureen säästöpotentiaaliin nojaa laajasti jaettu energiatehokkuuden tavoite. Vanhempia rakennuksia remontoidaan ja uusia rakennetaan energiatehokkaiksi. Ihmisen viettäessä valtaosan päivästään sisällä, on rakentamisen tavoitteena vahvistunut myös hyvän sisäilman turvaaminen. Materiaalit, jotka päästävät äärimmäisen vähän mitään sisäilmaan haihtuvaa, ovatkin automaattisesti erittäin vähäpäästöisiä.

Innovaatio

Kennoharkko on sisäilmaystävällinen ja energiatehokas ratkaisu. Se on valmistettu puhtaasta luonnontuotteesta eli savesta. Yksiaineisena kosteuden siirtyminen ja varastoituminen siihen ei aiheuta haitallisia ilmiöitä. Kennoharkon virheensietokyky on lisäksi korkea ja kyky sekä varata että luovuttaa lämpöä pitää huoneilman lämpötilan miellyttävän tasaisena. Kennoharkko onkin massiivisena ja hengittävänä runkorakenteena sekä energiataloudellinen että kosteusteknisesti turvallinen tulevaisuuden materiaali.

Lataa ”Kennoharkko” -yhteenveto pdf-versiona.

Suomi on rakennettu kivestä ja kivi tuottaa myös tulevaisuuden rakentamisen innovaatioita. Huomisen Suomi rakentaakin siltaa historiaa kuvanneesta Suomen matkassa -kampanjasta kohti uutta.

Vihreä betoni

Viimeistään kansainvälisen ilmastopaneelin raportin vaadittua ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen, käynnistyi vaikuttava …

Ilmaa puhdistavat betonilaatat ja -kivet

Teollisuudesta ja liikenteestä syntyvät typpioksidipäästöt aiheuttavat ihmisille hengitystieoireita ja luonnossa rehevöitymistä ja ha…

Tuulettuvat julkisivut ja tiivislaastit

Ilmastonmuutoksen arvioidaan nostavan ilman keskilämpötilaa noin neljä astetta Suomessa seuraavan sadan vuoden aikana. Seurauksena on odo…

Betonimurske ja muut kierrätysratkaisut

Kiertotaloudella on tärkeä rooli aikamme suurten haasteiden, luonnonvarojen ylikulutuksen ja ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa.

Jotta m…

Viherkatot

Kun ilmasto muuttuu, yksi sen konkreettisista seurauksista on voimakkaiden sateiden lisääntyminen. Siksi hulevesien hallinta ja vihreän p…

Itsestään tiivistyvä betoni

Rakennusala elää ajassa. Kasvavat tehokkuus- ja laatuvaatimukset sekä toisaalta pyrkimykset työturvallisuuden ja työntekijöiden hyvinv…

Vettä läpäisevät betonipäällysteet

Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöiden ja paikallisten rankkasateiden ennustetaan yleistyvän. Samanaikaisesti kaupungistuminen …

Graafinen betoni

Ihmiset muuttavat kaupunkeihin työn, toimeentulon ja hyvän elämän toivossa. Kaupungistuminen tuo ihmisiä yhteen. Suomessakin kaupungist…

Kennoharkko

Ilmastonmuutos vaikuttaa jokaisen elämään. Päästöjä on vähennettävä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Energiantuotannon vastates…

Kuitubetoni

Kaupungistumisen myötä tiivistyvät fyysisesti niin talous, kulttuuri kuin kanssaeläminenkin. Talouden keskeinen kirittäjä tuottavuus h…

Matala-alkalinen tasoite

Rakennusten sisäilman laadun merkitystä ihmisten hyvinvoinnille on tutkittu viime vuosina paljon. Sisäilmaongelmia on esiintynyt niin yks…