Hulevesien hallinta on tärkeä osa turvallisen ja toimivan rakentamisen kokonaisuutta

Omakoti- ja rivitaloasumisen parhaina puolina pidetään usein omaa pihaa, joka on kesäaikaan parhaimmillaan olohuoneen jatke: vilvoittava keidas, jossa voi viettää aikaa niin ruokailun kuin puutarhatöiden parissa. Pihan suunnittelussa on kuitenkin hyvä miettiä muutakin kuin parasta paikkaa grillille tai kukkapenkille. Yksi tärkeä huomioitava seikka on hulevesien hallinta.

Hulevedeksi kutsutaan rakennetuilta alueilta poisjohdettavaa sade- ja sulamisvettä, käytännössä siis esimerkiksi kattovesiä ja pinnoitetuille alueille kertyviä vesimassoja. Jotta rakennus pysyisi hyvässä kunnossa, eikä rakenteisiin pääse muodostumaan kosteusvaurioita, tulee nämä vedet ohjata pois rakennuksen viereltä. Tähän voidaan vaikuttaa sekä huolellisella suunnittelulla että pihan materiaalivalinnoilla.

Pitkälle kehitetyt kivimateriaalit tarjoavat käteviä ratkaisuja

Parasta on, jos hulevedet saadaan kokonaan tai osittain imeytettyä takaisin maahan niiden syntypaikalla. Toinen vaihtoehto on viivyttää niitä tontilla mahdollisimman pitkään ja sen jälkeen johtaa ne ulkopuoliseen hulevesijärjestelmään. Pitkälle kehitetyt kivimateriaalit tarjoavat käteviä ratkaisuja: sekä imeytyksessä että viivytyksessä auttavat hulevesikivet ja -laatat, jotka läpäisevät vettä. Ne sopivat hyvin esimerkiksi omakotitalojen pihojen laajoille pinnoitetuille alueille ja ovat toimivuutensa ohella tyylikkäitä ja helppohoitoisia. Kiveyksen läpäisykykyä voidaan tehostaa myös saumaamalla kiveykset karkealla sora-aineksella.

Hulevesien hallinta on tärkeä osa turvallisen ja toimivan rakentamisen kokonaisuutta, ja sen merkitys tulee entisestään korostumaan sään ääri-ilmiöiden kuten rankkasateiden lisääntyessä ilmastonmuutoksen edetessä. Hulevesien hallinta on siirretty lainsäädännössä asukkaiden vastuulle, joten kyseessä on kasvava haaste taloyhtiöille ja yksityisille talonomistajille. Kokonaisuudessa on monenlaista huomioitavaa aina maanpinnan kaltevuuksien muokkaamisesta erilaisiin rakennusteknisiin yksityiskohtiin. Järkevää onkin suosia alan ammattilaisen apua hulevesiratkaisuja suunniteltaessa ja toteutettaessa.

Hulevesien hallinta on tärkeä osa turvallisen ja toimivan rakentamisen kokonaisuutta

Omakoti- ja rivitaloasumisen parhaina puolina pidetään usein omaa pihaa, joka on kesäaikaan parhaimmillaan olohuoneen jatke: vilvoittava …

TA-Asumisoikeus Oy:n kerrostalo Lohjan asuntomessuilla sai Vihreä teko -palkinnon

Lohjan asuntomessuille valmistui vuonna 2021 TA-Asumisoikeus Oy:n kerrostalo, jossa yhdistyvät ilmastoystävällisyys, yhteisöllisyys ja k…

Mistä rakentamisen päästöt koostuvat?

Ilmastokeskustelun yhteydessä huomio kohdistuu usein rakentamiseen ja rakennettuun ympäristöömme. Eikä ihme, sillä rakennuksissa käyt…

Järkevät energiakorjaukset maksavat itsensä takaisin vuosien saatossa

Rakennusten energiankulutuksen vähentäminen on ajankohtaista niin ilmasto- kuin kustannussyistä. Uusissa rakennuksissa energiatehokkuus …

Selkeitä linjoja ja harkittuja tilaratkaisuja energiatehokkaassa kivitalossa

Kun opetuksen parissa työskentelevä Leppäahon pariskunta päätti asettua aloilleen Seinäjoelle, tuntui ensimmäisen omakotitalon rakent…

Energiatehokas koti säästää ilmastoa ja kukkaroa

Asuminen on Suomessa suurin yksittäinen päästöjen aiheuttaja, ja tähän vaikuttaa erityisesti asuntojen lämmitys.

Tehokkain keino v…