Tyytyväisiä asukkaita ympäri Suomen

Asuntorakentamisen asiakastyytyväisyys on Suomessa ilahduttavan korkealla tasolla. Omakohtainen ostokokemus nostaa tutkimusten mukaan merkittävästi tyytyväisyyttä ja luottamusta rakennusyrityksiä kohtaan, mikä kertoo yritysten hyvästä työstä aina rakennusprosessista laadukkaaseen lopputulokseen.

Uudisasunnon ostajien asiakastyytyväisyyttä on jo vuosien ajan mitannut yrityksistä riippumaton EPSI Rating. Tuoreimmassa mittauksessa vuonna 2021 suomalainen asuntorakentaminen ylsi kirkkaasti toimialavertailun ykköseksi ja oli kärjessä myös pohjoismaisessa vertailussa. Huipputulokset osoittavat, että alan yritykset Suomessa tunnistavat hyvin asiakkaidensa tarpeet ja osaavat vastata niihin.

Asunnon ostaneiden tyytyväisyyttä mitattaessa tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat asunnon sijainti, pohjaratkaisun toimivuus, hinta ja varustetaso. Ajan hengen mukaisesti myös vastuullisuuden vaikutus asiakastyytyväisyyteen on ollut kasvussa viime vuosina, ja hyvällä syyllä voidaan odottaa sen edelleen vahvistuvan tulevaisuudessa.

Tyytyväisyyteen vaikuttaa moni asia

Tyytyväisyyden syyt vaihtelevat jossain määrin alueittain: Uudellamaalla arvostetaan eniten asunnon sijaintia hyvien liikenneyhteyksien varrella, kun muualla Suomessa tärkeämpää on asunnon muunneltavuus ja energiatehokkuus. Se, että asunto on rakennettu omalle tontille, arvioitiin erittäin tärkeäksi tekijäksi erityisesti Uudellamaalla.

Asunnon hankintaprosessissa ihmiset arvostavat ymmärrettävästi aikataulussa pysymistä ja selkeää, avointa viestintää. Mikäli aikataulut venyvät, on tärkeää että siitä informoidaan ajoissa, jotta asunnon ostaja pysyy tilanteen tasalla ja voi reagoida mahdollisiin muutoksiin. Onnistunut viestintä jättää asiakkaalle hyvän mielen prosessista, vaikka matkassa olisi mutkiakin.

Asunnon ostajien tutkittu tyytyväisyys rohkaisee lähtemään turvallisin mielin asuntokaupoille. Suomalaiset rakennusyritykset osaavat asiansa, ja niihin luotetaan hyvästä syystä.

EPSI Ratingin Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksille tekemä tutkimus uudisasuntorakentamisesta selvittää yhtiöiden asiakastyytyväisyyttä. Tutkimuksessa selvitetään muun muassa toimialan yhtiöiden imagoa, asiakkaiden odotuksia, tuote- ja palvelulaatua sekä vastinetta rahalle.

Kivitalo eläkevuosien kotina

Kerrostalojen sylistä, eteläsuomalaisen pikkukaupungin keskustasta löytyy moderni kaunis yksikerroksinen Lakkakivitalo Smaragdi 147. Se o…

Esteetön koti on toimiva ja turvallinen

Koti on paikka, jossa elämisen ja olemisen tulisi olla helppoa ja vaivatonta. Ikä, terveydentila, erilaiset vammat ja muut seikat voivat k…

Tyytyväisiä asukkaita ympäri Suomen

Asuntorakentamisen asiakastyytyväisyys on Suomessa ilahduttavan korkealla tasolla. Omakohtainen ostokokemus nostaa tutkimusten mukaan merki…

Helppohoitoisuutta ja siisteyttä pihaan kivellä ja betonilla

Osalle meistä puutarhan hoitaminen on suuri intohimo ja jopa terapiaa. Toiset taas haluaisivat nauttia kauniista pihasta mahdollisimman vä…

Huoltovapaa tiili on huolettoman elämän rakennusmateriaali

Tiilestä on muurattu taloja jo tuhansien vuosien ajan, eikä suosiolle näy loppua. Kun mietitään tiilen käyttöominaisuuksia, on helppo…